Kuva tuo keskusteluun uutta näkökulmaa

Laukaan SOSKU-osahankkeessa on käytetty taideperusteista työskentelyä yksilö- ja ryhmätapaamisissa.

Kuntouttavan työtoiminnan ryhmässä itsetunto-teemaa käsiteltiin valokuvauksen avulla ja psykiatrian poliklinikan ryhmässä tehtiin väri-liike-kollaasi aikakausilehden kuvista. Hankkeeseen palkattu valokuvaaja oli hanketyöntekijän työparina kolmen asiakkaan yksilötyöskentelyssä ja perhetyöntekijän kanssa kolmessa asiakasperheessä. 

Laukaan SOSKU-osahankkeen projektipäällikkö Seija Kerkelä ja kehittäjäpalveluohjaaja Anne Koivisto pitivät taideperusteista työskentelyä hyvänä kokemuksena.

Mikä taideperusteisessa työskentelyssä on toiminut erityisen hyvin?

Anne: Se, että lähtee ihmisten kanssa ympäristöön käymään keskustelua. Mielikuva omasta tilanteesta on monella jo lähtökohtaisesti synkkä. Lähiympäristössä voi keskittyä siihen, mitä hyvää ja kaunista ympärillä on. Kun ihmiset itse valitsevat kuvauskohteet, paikoilla on heille jokin merkitys. Kuva tuo keskusteluun aivan uutta näkökulmaa. Asiakas ei pysty asettamaan itseään tiettyyn asemaan valmiiden kysymysten kautta. Helpottaa myös keskustelun käymistä, kun asiakas ei puhu omasta itsestään, vaan kuvan kautta.

Seija: Arviointityössä, kyselyissä, kartoituksissa ja lomakkeissa käytetyt sanat voivat olla aika rajoittavia. Me saatamme ohjailla niihin vastaamista omien rooliemme kautta. Monet asiakkaat ovat käyttäneet paljon palveluja, jolloin vuorovaikutukseen tulee tietynlaisia maneereja. Taideperusteisella työskentelyllä rikkoo perinteistä toimintatapaa.  Asiakas ei kerro sellaista, jonka hän jo tietää, vaan huomaa asioita itsekin siinä samalla. Taideperusteisessa työskentelyssä ei ole mitään valmista.

Anne: On myös toiminut hyvin, että ryhmässä on tietty teema. Kuvan kautta pystyy syventämään etukäteen sovittua aihetta. Esimerkiksi itsetunto-teemaan kuvan käyttö soveltui oikein hyvin. Tietysti voi miettiä, millä tavalla kuvankäyttö olisi osana ryhmätoimintoja. Itsetuntoon liittyvien asioiden käsittelyssä ja jollakin tavalla kuvatuksi tulemisessa oli se ajatus, että jokaisen on pakko nähdä itsestään jotakin hyvää, oli se sitten omakuvan tai symbolisen kuvavalinnan kautta. Eräs asiakas valitsi symbolisen kuvan ja kertoi, että kuva merkitsee hänelle sitä, että hän hyväksyy kaikki ihmiset sellaisena kuin he ovat.

Mitä uutta ja yllättävää toiminnan aikana on tullut esille?

Anne: Asiakkaiden tapa nähdä ja tulkita kuvia oli yllättävä. Kun työntekijänä katsoin niitä, oma tulkintani saattoi olla jotakin aivan muuta kuin asiakkaan, joka oli halunnut kuvan ottaa. Siinä tulivat vaikuttavimmat oivallukset. Olemme myös pohtineet, mikä taiteilijan merkitys on tällaisessa työskentelyssä. Osaamme ottaa kuvia ja käydä niistä keskustelua, mutta taiteilijoilla on kyky vangita tilanteita tai keskusteluja ja oivaltaa, mistä ottaa kuvia. Taiteilija saattoi käydä joidenkin kanssa kahdestaan ottamassa kuvan. Oli kiva, että joissakin tilanteissa ei itse ollut läsnä kuvanottotilanteessa, mikä toimi uutena keskustelun aiheena.

Seija: Taitelijan läsnäolo ei haitannut työskentelyä, vaan toi siihen lisäarvoa. Pärjäämme ilman häntä, mutta uskon mahdollisuuteen käyttää taiteilijaa sosiaalityössä. Taiteilijoilla on tietty herkkyys, joka toimii sosiaalityön rinnalla.  Asiakkaat eivät kokeneet ulkopuolisen läsnäoloa kiusallisena, vaikka taiteilija ei ole ollut pitkään mukana. Usein asiakkaillemme uusien ihmisten mukaanotto saattaa olla vaikeaa.

Mitkä asiat kannattaa ottaa huomioon taideperusteista työskentelyä suunniteltaessa? Mikä toiminnan toteutuksessa on ollut erityisen haastavaa?

Anne: On oltava selkeä työnjako. Taitelijan identiteetti ja orientaatio tilanteeseen on erilainen kuin sosiaalialan työntekijällä. Kannattaa käydä keskustelu ennen työskentelyyn lähtöä siitä, minkälaisen kohderyhmän kanssa toimitaan ja mikä toiminnan tarkoitus on suhteessa työskentelyyn. Taiteilijalta ei odoteta, että hänen täytyy tehdä sosiaalityötä. Hän tuo herkkyydellään toimintaan oman lisäarvonsa. Pitää itsekin sosiaalialan työntekijänä antaa tilaa taiteilijalle ja astua hieman kauemmas tietyissä tilanteissa. Etten lähde ohjailemaan ympäristössä syntyviä hetkiä, vaikka kuinka tekisi mieli kysyä ja tarttua aiheisiin.

Seija: Niin, teemme kuitenkin sosiaalityötä. Siitä ei pääse eroon, että toimintamme on viranomaisen interventiota ihmisen yksityisyyteen. Se on vaan hyväksyttävä. Roolien pitää olla yhteensopivat.

Mitä toiminnalle tapahtuu tulevaisuudessa? Aiotaanko taideperusteinen työskentely liittää Laukaan kunnan peruspalveluita?

Seija: Olemme valmiita suosittelemaan toimintaa. Jos vain mahdollista, niin olisi hienoa jos taideperusteista työskentelyä käytettäisiin. Sosiaalityön ja päihdetyön työntekijät innostuivat toiminnasta asiakkaidensa kautta. Ehkä enemmän saisi vielä olla näyttöä. On mietittävä, onko taitelija mukana ja miten kuvan käyttö perussosiaalityössä toimii ilman taiteilijaa.

Anne: Toiminnan suunnittelu on kesken, ja haluamme vielä jäsentää, mikä taitelijan rooli voisi olla jatkossa ja miten se voidaan toteuttaa resurssien puitteissa. Olen sitä mieltä, että kuvan käyttöä voisi systematisoida ohjaustyössä. Taideperusteista työskentelyä on suunnitelmissa vielä kokeilla hankkeen aikana.

Millä tavoin taideperusteinen työskentely on sosiaalista kuntoutusta?

Seija: Taideperusteinen työskentely on voimavara- ja ratkaisukeskeistä. Voimaantumista.

Anne: Se on sosiaalisen vuorovaikutuksen mallintamisen väline asiakkaalle ilman, että sovimme käyvämme tavoitekeskustelua. Tavoitteet tulevat automaattisesti, kun asiakas sanoittaa kuvan kautta omaa tilannettaan. Hän sanoittaa samalla sitä, mitä hänen elämässään tarvitsee tapahtua, että hän pääsee eteenpäin ja omiin tavoitteisiinsa.

 

Haastattelu: Tiia Valkonen / THL