Verkostokirje 3/2016
Koulutuksesta tukea hanketyöhön
Diakin SOSKU-osahankkeessa päättyi joulukuussa lähes vuoden pituinen sosiaalisen kuntoutuksen pilottikoulutus, joka oli suunnattu SOSKUn työntekijöille.
Koulutuksesta vastaava Diakin SOSKU-hankkeen projektikoordinaattori, lehtori Ari Nieminen kertoo, että pilottikoulutusta oli mielenkiintoista toteuttaa.
"Koulutettavien motivaatio on ollut hyvä. He ovat osallistuneet hyvin lähiopetuksiin ja tehneet tehtäviä ihan mukavasti. Kun olemme puhuneet koulutettavien kanssa koulutuksen aikana tehdyistä kehittämistehtävistä, he ovat sanoneet, että niiden tekeminen on auttanut hanketyön läpiviemisessä."
Arviointi luo puitteet hankkeen tuloksille
Kuntoutussäätiön SOSKU-osahankkeessa on tänä vuonna järjestetty SOSKUn kuntahankkeille kehittävän arvioinnin työpajoja, joissa hankehenkilöstö, asiakkaat ja keskeiset yhteistyökumppanit keskustelevat hankkeen tavoitteista, avaintoiminnoista ja tulevasta toiminnasta.
Kuntoutussäätiön SOSKU-hankkeen projektikoordinaattori Mari Ruuth ja tutkija-kehittäjä Matti Tuusa kertovat, että palaute työpajoista on ollut myönteistä.
"Työpajoissa on ollut erilaisia näkökulmia, muun muassa vahva asiakasnäkökulma. Niissä on syntynyt monipuolista keskustelua. Olemme myös saaneet tilaisuuksista palautetta, että osallistujat ovat kokeneet hyötyneensä niistä", Ruuth sanoo.
SOSKUn toiminta lähtee asiakkaista
SOSKU-hankkeessa THL koordinoi kuntien osahankkeissa tapahtuvan sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyötä ja vastaa hankkeen hallinnoinnista, tuloksista ja arvioinnista.
Projektipäällikkö Jarno Karjalainen on hyvillä mielin hankkeen etenemisestä.
"Hankkeessa on toiminut erityisen hyvin asiakaslähtöisyys. Asiakkaat ovat olleet alusta asti mukana suunnittelemassa kuntien osahankkeiden toimintaa. Heitä on myös saatu hyvin mukaan ryhmiin, mikä ei aina ole itsestään selvää."