Tutkimuksen toteutus
Toteutus
Yksinasuvien mielen hyvinvoinnin tutkimuksen (POMELA-kyselytutkimus) toteuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia.
Tiedonkeruu toteutetaan posti- ja verkkokyselyllä. Lomakkeen kieliversiona on suomi.
Kysely lähetetään 3000:lle satunnaisotannalla valikoituneelle henkilölle Väestörekisterikeskuksen tietojen avulla. Kyselyyn vastaajat ovat 18 vuotta täyttäneitä Manner-Suomessa vakituisesti asuvia henkilöitä. Yläikärajaa ei ole. Tutkimukseen valitut henkilöt muodostavat pienoiskuvan Suomessa asuvista henkilöistä.
Tutkimuksen tulokset julkaistaan THL:n verkkosivuilla sekä suomenkielisissä ja kansainvälisissä julkaisuissa. Yksittäiset henkilöt eivät ole tunnistettavissa tulosraporteista.
Tutkimuksen eettisyys
Tutkimuksen eettisyys on arvioitu THL:n Tutkimuseettisessä työryhmässä (TuET). TuET on antanut tutkimuksen toteuttamiselle puoltavan lausunnon.
Sisältö
Tutkimuksen keskeisiä aihealueita ovat:
Elinolot ja asuinympäristö
Mielen hyvinvointi eli positiivinen mielenterveys
Elämänlaatu
Koettu terveydentila
Sosiaaliset suhteet ja osallisuus
Toimeentulo
Yksinasumisen kokemus
Vapaa-ajan vietto
Tutkimuslomake 2019
Tutkimuslomake 2019 (pdf 508 kt)