Tuulivoimaloiden ääni, sen fysiologiset vaikutukset, häiritsevyys ja yhteys sairauksiin

Kesto:

1.8.2019-28.2.2020

Vastuuyksikkö:

Ympäristöterveys

Muualla verkossa:

Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa vuoteen 2030 on linjattu, että työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) teettää riippumattoman ja kattavan selvityksen tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista ennen tuotantotukea koskevan lain valmistelua.

Ensimmäisen vaiheen selvityksessä (28/2017) käytiin läpi kaikki aiheeseen liittyvä tieteellinen kirjallisuus. Kirjallisuusselvityksen johtopäätöksenä todettiin, että tuulivoimaloiden tuottaman kuultavan tai kuuloalueen ulkopuolella olevan äänen yhteydestä oireiluun ei ole tällä hetkellä tieteellistä näyttöä, mutta aihetta on tutkittu hyvin vähän eikä haittojen mahdollisuutta voida nykytiedon perusteella sulkea pois. Lisätutkimukset ovat sen vuoksi perusteltuja.

Hankkeen tavoitteena on pyrkiä selvittämään, onko tuulivoimaloiden tuottamalla äänellä haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Ensimmäisenä osatavoitteena on määritellä mittausten kautta, millainen altiste tuulivoimaloiden tuottama ääni on erityisesti sisätiloissa. Toisena osatavoitteena on kuvata kyselytutkimuksen avulla, millaisesta ongelmasta ihmisten kuvailemassa oireilussa on kysymys eli mm. miten yleistä oireilu on tuulivoimaloiden läheisyydessä ja mitkä tekijät ovat yhteydessä oireiluun. Kolmantena osatavoitteena on tutkia kokeellisesti, miten tuulivoimaloiden tuottama ääni vaikuttaa ihmiseen, erityisesti äänen havaitsemista, fysiologisia vasteita sekä vasteita ja oireilua selittäviä tekijöitä. 

Hankkeessa ovat mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lisäksi Työterveyslaitos, Helsingin yliopisto sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy​, joka toimii hankkeen koordinaattorina.   

THL vastaa tutkimuksessa toisesta osatavoitteesta eli kyselytutkimuksen toteuttamisesta ja on mukana ensimmäiseen osatavoitteeseen kuuluvissa mittauksissa.

Yhteistyökumppanit

  • Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy (VTT)
  • Helsingin yliopisto (HY)
  • Työterveyslaitos (TTL)

Rahoitus

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta

Yhteystiedot

Anu Turunen
erikoistutkija
puh. 029 524 6473
sähköposti: [email protected]