Tulokset

ADHD-oirekuva tunnistettiin 46 prosentilla miehistä ja 43 prosentilla naisista. He olivat nuorempia, harvemmin ensikertalaisia ja vähemmän kouluttautuneita muihin verrattuna ja päätyivät kurinpidolliseen eristykseen muita useammin. Tulokset viittaavat ADHD-piirteisten vankien suurempiin vaikeuksiin sopeutua vankilaympäristöön. 

Itsearviointikyselyssä 40 prosenttia vangeista tunnisti ADHD-piirteitä ja kahdeksan prosenttia tunnisti autismikirjon piirteitä. Jatkotutkimusta tarvitaan eri seulontamenetelmien soveltuvuudesta tälle kohderyhmälle, neurokirjon vankien erityisistä tuentarpeista sekä neurokirjon piirteiden yhteydestä psykiatriseen samanaikaissairastavuuteen.

Neurokirjon piirteisiin liittyvien tarpeiden tunnistaminen ja huomioiminen lähityössä sekä rangaistusajan ja kuntoutusohjelmien suunnittelussa on tärkeää ja voi vaikuttaa sekä yksilön hyvinvointiin, laitosturvallisuuteen että uusintarikollisuuteen.

Lähes kaikki vangit olivat kokeneet elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa. Vankeusaikana henkistä väkivaltaa kokeneita vankeja oli yli neljännes. Joka neljäs vanki raportoi traumaoireita, naiset miehiä useammin. Oireiden esiintyvyys oli selvästi kasvanut edelliseen tutkimukseen verrattuna.

Vankeudenaikaista kuntoutusta kannattaa tarjota oire- eikä vain rikosperusteisesti.
Varsinaisen hoidon lisäksi tärkeää on korjaava ja traumatisoitumisen huomioon ottava vuorovaikutus päivittäisissä tilanteissa. Miesten traumaoireilu on kasvanut, joten olisi perusteltua kehittää miehille suunnattua traumatietoista hoitokäytäntöä.

Kahdeksalla prosentilla vangeista oli elämänsä aikana ollut jokin psykoosisairaus (pois lukien päihdepsykoosi, joka oli ollut 34 prosentilla). Lähes kaikilla oli psykoosisairauden lisäksi joko päihde- tai persoonallisuushäiriö, usein molemmat.

Tässä ryhmässä vankeus oli useimmiten seurausta väkivaltarikoksesta. Kuitenkin vain yhdellä kymmenestä väkivaltarikoksesta tuomitusta vangista oli elämänaikainen psykoosisairaus. Psykoosisairaat vangit ovat monihäiriöinen ja haavoittuva ryhmä, jossa koulutustaso on matala ja työkyky alentunut. Vankeusaikana he ovat muita useammin eristämistoimenpiteiden kohteena.

On varmistettava, ettei vankiloista muodostu vakavasti psyykkisesti sairaiden ihmisten epätarkoituksenmukainen sijoituspaikka.

Vankien suunterveys osoittautui muuta väestöä heikommaksi lukuun ottamatta hampaiden kiinnityskudosten kuntoa. Vangit kokivat suunterveytensä keskitasoiseksi tai huonoksi useammin kuin muu väestö ja raportoivat paljon suun alueen vaivoja, esimerkiksi kipua. 

Vangeilla oli paljon paikattuja hampaita. Vähintään yksi reikiintynyt hammas löytyi yli puolelta (54 %) tutkituista. Vangeista kolmannes (32 %) kertoi hampaidensa vaurioituneen väkivallan ja kaksi viidestä (42 %) tapaturman takia. 

Mahdollinen väkivalta- ja tapaturmatausta tulee huomioida kohdattaessa rikostaustainen potilas suun terveydenhuollossa. Elämäntapaohjaus hampaiden ja leukojen suojaamiseksi ja kannustaminen palvelujen säännölliseen käyttöön on tärkeää.

Suunterveyden merkitys rikostaustaisen henkilön toimintakykyyn ja sosiaaliseen elämänlaatuun on laaja, ja sitä on syytä tutkia lisää.

C-hepatiittitartunnan saaneita oli 44 prosenttia ja kroonisia kantajia 13 prosenttia vangeista. Hiv-tartunta oli yhdellä prosentilla.

Vankilassa huumeita oli käyttänyt pistämällä 34 prosenttia. Heistä kahdella kolmesta oli ollut ruiskujen ja neulojen yhteiskäyttöä. Vankilassa pistoskäytön oli aloittanut 49 prosenttia kuntodopingia pistämällä käyttävistä ja 10 prosenttia huumeita pistämällä käyttävistä.

Alle kahden vuoden tuomion saaneista hepatiitti C -vasta-ainepositiivisista vangeista yhdeksän prosenttia oli saanut C-hepatiittihoidon.

Vangeista tupakoi päivittäin 69 prosenttia, miesvangeista 64 prosenttia ja naisvangeista 85 prosenttia. Myös nikotiinituotteiden, kuten nuuskan, käyttö oli selvästi yleisempää kuin väestössä keskimäärin.

Erityisesti miesvangit olivat halukkaita lopettamaan tupakoinnin ja myös kohtalaisen luottavaisia siihen, että pystyvät siihen. Suurin osa tupakoivista vangeista ei ollut saanut tukea tupakoinnin lopettamiseen vankilassaoloaikana. Vangit altistuivat tupakansavulle erityisesti suljettujen vankiloiden selleissä.  

Suomen tupakkalain tavoite on, että vähemmän kuin viisi prosenttia käyttää tupakka- ja nikotiinituotteita päivittäin vuonna 2030. Nyt saatujen tulosten valossa vankiväestö on hyvin kaukana tästä tavoitteesta.

Päihteiden käyttöhäiriöt ovat vangeilla hyvin yleisiä. Elinaikainen päihdehäiriö todettiin 87 prosentilla. Esiintyvyys oli hieman noussut edelliseen vankitutkimukseen verrattuna. Ongelmallinen alkoholin käyttö painottuu vanhempiin ikäryhmiin, kun taas nuoremmilla yleisimpiä ovat huumeongelmat. 

Noin joka toinen vanki kertoi käyttäneensä amfetamiinia vankilakautta edeltäneen vuoden aikana. Kokaiinin käyttö oli merkittävästi lisääntynyt. Huumeita oli käyttänyt pistämällä useampi kuin joka toinen vanki, viidesosa myös vankilassa ollessaan.

Opioideja käytti noin 40 prosenttia vangeista. Jos opioidihäiriö oli todettu, 40 prosenttia oli ollut opioidikorvaushoidossa. Vain seitsemälle prosentille opioideja ennen vankeutta käyttäneistä oli opioidikorvaushoito aloitettu vankeusaikana.

Miesvangeista 44 prosenttia ja naisvangeista neljä prosenttia oli käyttänyt jossakin elämän vaiheessa dopingaineita. Yleisväestössä vastaava luku on noin yksi prosentti. Nuorimmat ensimmäisen kerran dopingaineita pistäneet vangit olivat 15-vuotiaita ja vanhimmat 58-vuotiaita.

Yleisimmin käytettyjä dopingaineita olivat testosteroni tai sen johdannaiset ja anaboliset steroidit. Pistämällä dopingaineita käyttäneistä joka toisella oli todettu C-hepatiitti.

Rikosseuraamusalan työntekijät tarvitsevat lisäkoulutusta kuntodopingista ja käytön puheeksi otosta. Dopingaineiden käytöstä ja käytön motiiveista tarvitaan lisää tutkimustietoa, jotta käyttäjien ääni saadaan kuuluviin hoitokäytäntöjä suunniteltaessa.

Vangeilla rahapeliongelmat ovat yleisempiä kuin väestössä keskimäärin, vaikka rahapelaamiseen osallistuminen oli harvinaisempaa. Tutkittavista 13 prosentilla todennäköisen rahapeliongelman kriteerit täyttyivät. Rahapeliongelma oli yleisin niillä vangeilla, joilla tuomion päärikos oli varkaus- tai omaisuusrikos.

Rahapelaaminen aiheuttaa vakavia taloudellisia ongelmia ja velkaantumista. Rahapeliongelman tunnistus ja hoito ei saa jäädä erilaisten mielenterveyshaasteiden ja muiden riippuvuuksien hoidon katveeseen. Käytössä olevia hoidollisia työkaluja on mahdollista soveltaa myös vankiväestöön.

Aleksitymialla tarkoitetaan tunteiden tunnistamisen ja käsittelyn vaikeutta. Joka viides vanki on aleksityyminen, mikä tarkoittaa perusväestöön verrattuna noin kaksinkertaista esiintyvyyttä. Naisvangeilla on aleksitymiaa saman verran kuin miesvangeilla, vaikka perusväestössä miehillä aleksitymia on huomattavasti yleisempää.

Keskusteluun perustuvien menetelmien lisäksi vankien kuntoutuksessa on hyvä olla tarjolla erilaisia toiminnallisia ja kokemuksellisia hoitomuotoja.

Resilienssi tarkoittaa vastoinkäymisiin sopeutumista ja niistä palautumista. Vankien resilienssi on ryhmätasolla perusväestöä heikompaa. Vankimiehistä puolella ja vankinaisista kolmella viidestä resilienssi jäi matalalle tasolle.

Vangeilla, joiden resilienssi oli matala, oli muita vankeja useammin työkykyyn ja terveyteen liittyviä ongelmia, ja heidän tuomionsa olivat lyhyempiä. Matala resilienssi vaikuttaa yhdistyvän laajoihin elämänhallinnan ongelmiin. Matalan resilienssin vankien rikollinen toiminta saattaakin liittyä pikemmin kaoottiseen arkeen kuin suunnitelmalliseen ja vakavaan rikollisuuteen.

Resilienssiä voidaan vankeusaikana vahvistaa esimerkiksi hoitamalla psyykkisiä oireita ja traumoja sekä tarjoamalla ympäristön tukea vakautumiseen, sopeutumiseen ja kuulluksi tulemiseen.

Rikostaustaisista nuorista jopa 60 prosentilla on kehitykselliseen kielihäiriöön liittyviä puheen tuoton ja/tai ymmärtämisen ongelmia. Suomalaiset vangit suoriutuivat Wattu-tutkimuksen kielellisten taitojen tehtävissä kokonaisuutena hyvin. 

Kuitenkin keskilukua heikommin suoriutuneiden alle 30-vuotiaiden nuorten vankien kyky tuottaa eläinsanoja ja oppia sanalistoja oli merkitsevästi heikompi kuin yli 30-vuotiailla vangeilla. Yksittäisistä ja suppeista tehtävistä saadut tulokset eivät vastaa laajaa, useita kielellisiä osa-alueita mittaavilla arviointimenetelmillä saatua arviointia.

Puheterapian avulla voidaan arvioida vankien puheen, kielen ja kommunikaation taitoja ja kuntouttaa niitä. Tukemalla kommunikaatiotaitoja vangit hyötyvät paremmin rangaistuksenaikaisista ohjelmista ja pärjäävät paremmin vuorovaikutustilanteissa.

Luottamus toisiin ihmisiin on vangeilla muuta väestöä vähäisempää. Luottamus on pidempään istuneilla vangeilla ensikertalaisia matalampaa. Elämään tyytyväisyys on vangeilla muuta väestöä vähäisempää. Yksinäisyys vaihtelee vankien keskuudessa. Naisvangit ovat miehiä vähemmän yksinäisiä. 

Vangit saavat useammin apua ja tukea epävirallisilta kuin virallisilta tahoilta. Naiset kokevat saavansa miehiä useammin tukea vankilan työntekijöiltä. Vankilasta vangit vapautuvat epävarmaan tilanteeseen asumisen, toimeentulon ja ihmissuhteiden näkökulmasta.

Vankien osallisuuden kokemus oli selvästi muuta aikuisväestöä heikompi. Vankien osallisuuden kokemus oli kuitenkin oletettua vahvempaa. Naisvankien osallisuuden kokemus oli miesvankeja vahvempi. Osallisuuden kokemuksen taso ei vaihdellut tilastollisesti merkitsevästi vankilaspesifien taustamuuttujien valossa.

Työkyky oli vahvimmin yhteydessä osallisuuden kokemukseen. Tulevissa tutkimuksissa on syytä tarkastella vankien terveyden ja erityisesti mielenterveyden sekä toiminta- ja työkyvyn yhteyksiä osallisuuden kokemukseen.

Vankien pitkäaikaissairastaminen ja terveyspalvelujen käyttö oli koko väestöön nähden yleisempää. Noin neljännes vangeista näyttäytyi terveyspalvelujen suurkäyttäjinä. Mielentilatutkitut vangit erottuivat sekä psyykkisen että somaattisen hoidontarpeen suhteen.

Vankilaan hoidon sijaan päätyvistä henkilöistä voisi käyttää termiä oikeuspsykiatrinen vanki, sillä he erottuvat muiden vankien joukosta korkean palveluntarpeensa vuoksi. Terveysongelmat ja terveyspalvelujen käyttö korostuivat erityisesti naisvangeilla.

Palveluiden suurkäyttöön on mahdollista puuttua vankeusaikana siviiliterveydenhuoltoa paremmin.

Vankilaolosuhteet voivat itsessään lisätä aggressiota ja väkivaltakäyttäytymistä. Vangit kokevat esimerkiksi liikunnan, keskusteluavun ja luovien toiminnallisten menetelmien vähentävän aggressiivista oloa. 

Vankiloiden palvelutarjonta vastaa melko hyvin vankien esille tuomiin ehdotuksiin, mutta palveluissa on vankilakohtaisia eroja. Vangeille tulisi tarjota riittävästi mahdollisuuksia päästä keskustelemaan aggressiivisesta olostaan vankilan henkilökunnan ja Vankiterveydenhuollon henkilökunnan kanssa. 

Vankilasuunnittelussa tulisi huomioida vetäytymistilojen tarve, mahdollisuus yksin oloon ja riittävän monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Vangin ääni on arvokas lisä, kun etsitään keinoja toteuttaa rikosseuraamustyötä entistä paremmin. Osallistamalla vankeja on mahdollista löytää uusia avauksia palveluvalikoimiin.

Tutkimukseen osallistuneista miehistä 75 % tuli vankilaan työelämän ulkopuolelta, naisista 86 %. Työttömänä ennen vankilaan tuloa oli 64 % miehistä ja 69 % naisista.

Kaksi kolmesta miehestä (62 %) ja joka toinen nainen (55 %) arvioi itsensä täysin työkykyiseksi.
Itse arvioitu työkyky oli laskenut edelliseen vankitutkimukseen verrattuna, jolloin työkykyisten osuus oli yli 80 %.

Tutkimushoitajan tekemän arvion mukaan joka kolmannen vangin alentunut työkyky olisi palautettavissa kuntoutuksen avulla. Alentuneeseen työkykyyn vankeustaustaisilla vaikuttavat liittyvän ainakin ADHD-piirteet, psykoosisairaus, huono suun terveys, matala resilienssi, heikot kielelliset taidot, yksinäisyys ja osallisuuden kokemuksen puute.

Vankeusaika antaa hyvän ajanjakson työelämän ulkopuolella olleiden henkilöiden toiminnallisen työkyvyn havainnointiin ja työllistymisen esteiden arviointiin.