Apulaisoikeusasiamies 3.5.2021: Oikeus omiin lastensuojelutietoihin
EOAK/1165/2021 (oikeusasiamies.fi)
Kantelun mukaan kantelija ei ollut saanut sosiaalitoimesta pyytämiään lastensuojelun asiakirjoja. Hän oli pyytänyt laitoksen laatimia asiakirjamerkintöjä. Kantelun mukaan asiakirjoja ei ollut löytynyt. Lisäksi kantelun mukaan sijaishuoltopaikasta on lähetetty asiakirjat suoraan uuteen sijaishuoltopaikkaan.
Sosiaalitoimen selvityksen mukaan tietopyynnön käsittely oli kestänyt kohtuuttoman pitkään, ja asiakirjat oli siirretty suoraan edellisestä sijaishuoltopaikasta uuteen.
AOA viittasi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, Finlex) 5 §:ään, jonka mukaan asiakirjat ovat viranomaisen asiakirjoja, vaikka ne olisi laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta. Siten lastensuojelulaitoksessa laaditut asiakirjat ovat sijoittajakunnan asiakirjoja. Toimeksiantosopimuksessa on määriteltävä, miten palveluntuottaja huolehtii asiakastietojen käsittelystä.
Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista 254/2015, 25 § (Finlex)
Kun lapsen sijaishuoltopaikka vaihtuu, harkitaan sosiaalitoimessa, mitkä tiedon on välttämätöntä toimittaa uudelle sijaishuoltopaikalle.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 26 § 3 momentti (Finlex)
AOA viittasi myös asiakasasiakirjojen säilytysaikoja koskevaan sääntelyyn.
Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista 254/2015, 25 § (Finlex)
Muualla palvelussa
Lastensuojelun asiakasrekisteri
Lapsen oikeus itseään koskevaan tietoon