Koronatartuntojen määrä kasvoi lähes 60 prosenttia viikossa

Julkaisuajankohta 5.8.2021

Uusien koronatapausten määrä on kasvanut 56 prosenttia viikon aikana. Viikolla 30 (26.7.-1.8.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 4574, kun edeltävällä viikolla tapauksia todettiin 2925.

Koronatestejä tehtiin valtakunnallisesti noin 117 600. Positiivisten näytteiden osuus oli 3,9 prosenttia. Yli kolmasosa kaikista tartunnoista todettiin 20–29-vuotiailla.

Covid-19-tapausten kahden viikon ilmaantuvuus on nyt 135 sataatuhatta asukasta kohden. Tehollisen tartuttavuusluvun arvio on 1,35-1,40 (90 % todennäköisyysväli), mikä kertoo epidemian kasvusta edelleen. Ulkomailta tuotujen tartuntojen osuus oli viime viikolla noin 6 prosenttia. Karanteeniin asetettiin 8304 henkilöä.

Useat alueet raportoivat tartunnanjäljityksen ruuhkautumisesta ja viiveistä eristysten ja karanteenien asettamisessa. Vain 52 prosentissa tapauksista tartunnanlähde saatiin selvitettyä. Jäljitykseen kuormitusta aiheuttavat voimakkaasti kasvaneet tartuntamäärät ja henkilöstöpula. Jäljittäjät eivät aina saa tartunnan saaneilta ja altistuneilta kaikkia tarvittavia tietoja muista mahdollisesti altistuneista. 

Tartuntaketjujen selvittäminen on hankalaa, jos paikalla olijoita ei pystytä nimeämään. Asianosaisten on lain mukaan autettava viranomaisia tartunnanjäljityksessä ja noudatettava heidän ohjeitaan, jotta tartuntaketjujen muodostuminen saadaan katkaistua viiveettä.

Erikoissairaanhoidon kuormitus on kasvanut 

Suomessa noin 66 % väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen ja täyden suojan, eli kaksi rokoteannosta, on saanut 36 % väestöstä. Sairaalahoitoa tarvitsevissa korostuvat tällä hetkellä valtakunnallisesti katsottuna nuoret aikuiset ja rokottamattomat potilaat. Erikoissairaanhoidon kuormitus on kasvanut viimeisen viikon aikana.

Koronapotilaita oli 4.8.2021 sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa yhteensä 95, joista perusterveydenhuollon osastoilla 11, erikoissairaanhoidon osastoilla 69, ja teho-osastoilla 15 potilasta. 

Koko epidemian aikana tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu 4.8.2021 mennessä yhteensä 984. 

Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekatsaus julkaistaan torstaisin klo 10.

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla. 

Lisätietoja:

Kari Hakari
Osastopäällikkö
STM
[email protected] 

Mika Salminen
Johtaja
THL
[email protected]
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi