Koronatartuntojen määrä on edelleen korkea, mutta kasvu tasaantunut

Julkaisuajankohta 19.8.2021

Uusien koronatapausten määrä on pysynyt lähes samalla tasolla verrattuna edelliseen viikkoon. Viikolla 32 (9.-15.8.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 5 163, kun edeltävällä viikolla tapauksia todettiin 5 072. Koronatartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti rokottamattomien nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

Koronatestejä tehtiin viime viikolla valtakunnallisesti noin 142 000, joista positiivisten näytteiden osuus oli 3,6 %. Covid-19-tapausten kahden viikon (2.-15.8.) ilmaantuvuus on 185 sataatuhatta asukasta kohden ja tehollinen tartuttavuusluku on 1,05–1,25 (90 %:n todennäköisyysväli). Ulkomailta saatujen tartuntojen osuus oli viime viikolla noin 9 %.

Koko maassa 52 %:ssa tapauksista tartunnanlähde saatiin selvitettyä. Jäljitykseen kuormitusta aiheuttavat kasvaneet tartuntamäärät ja henkilöstöpula. Jäljittäjät eivät aina saa tartunnan saaneilta ja altistuneilta kaikkia tarvittavia tietoja muista mahdollisesti altistuneista.

Viikolla 32 karanteeniin asetettiin 12 108 henkilöä, eli yli 2 200 henkilöä enemmän kuin edeltävällä viikolla. Uusista tartunnoista noin neljännes (24 %) todettiin henkilöillä, jotka olivat jo karanteenissa. Osa alueista raportoi tartunnanjäljityksen ruuhkautumisesta ja viiveistä eristysten ja karanteenien asettamisessa. Tartunnanjäljityksen toteutumisessa on paljon alueellista vaihtelua.

Erikoissairaanhoidon kuormitus hieman kasvanut

Koronapotilaita oli 18.8.2021 sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa yhteensä 106, joista perusterveydenhuollon osastoilla 12, erikoissairaanhoidon osastoilla 65 ja teho-osastoilla 29 potilasta. Koko epidemian aikana tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu 18.8.2021 mennessä yhteensä 1 008.

Erikoissairaanhoidon kuormitus on kokonaisuudessaan hieman kasvanut. Erityisesti tehohoidon tarve on kasvanut viimeisten viikkojen aikana kasvaneiden tartuntamäärien myötä. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia.

Suomessa noin 69 % väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen ja täyden rokotesarjan, eli kaksi rokoteannosta, on saanut noin 44 % väestöstä. Elokuussa alkaneet 12–15-vuotiaiden rokotukset ovat edenneet ripeästi. Ensimmäisen rokoteannoksen on tästä ikäryhmästä ehtinyt saada jo noin 24 %.

Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekatsaus julkaistaan torstaisin klo 10.
Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla.

Lisätietoja:

Liisa-Maria Voipio-Pulkki
strategiajohtaja, STM
[email protected] 

Otto Helve
yksikönpäällikkö, THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi