Lintuinfluenssatartunnat lisääntyneet maailmalla tänä vuonna – Suomessa tartuntariski tällä hetkellä matala
Korkeapatogeeninen H5N1-lintuinfluenssavirus on aiheuttanut laajoja epidemioita karjatiloilla Pohjois-Amerikassa tämän vuoden aikana. Lisäksi ihmisten lintuinfluenssatartunnat ovat lisääntyneet eri puolilla maailmaa. Euroopassa tartuntojen riski on kuitenkin matala.
Pohjois-Amerikan lintuinfluenssatilanne on ollut tänä vuonna poikkeuksellinen, sillä virus on alkanut siipikarjan lisäksi kiertää lypsykarjassa. Tartuntoja on todettu jo yli 500 karjatilalla 15 osavaltiossa USA:ssa. Yhdysvaltain maatalousministeriö ja tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus ovat aloittaneet torjunta- ja seurantatoimet tartuntojen ehkäisemiseksi.
Euroopassa lintuinfluenssatilanne on sen sijaan ollut tänä vuonna rauhallinen verrattuna viime vuoteen, jolloin virus aiheutti myös Suomessa lintujen joukkokuolemia sekä poikkeuksellisen laajoja ja vakavia turkistarhaepidemioita, joissa eläinten kuolleisuus tautiin oli suurta. Yhtään tartuntaa ihmisellä ei Suomessa kuitenkaan ole todettu.
H5N1-tartunnat ihmisissä ovat lisääntyneet maailmalla
Maailmalla ihmisten H5N1-lintuinfluenssatapauksia on tänä vuonna todettu selvästi enemmän kuin viime vuosina. Ihmisestä toiseen tapahtuvia tartuntoja ei kuitenkaan olla todettu.
Kambodžassa on tämän vuoden aikana todettu 10 tapausta, joista yhdeksän alle 18-vuotiailla. Kaksi lintuinfluenssaan sairastunutta on menehtynyt.
Kanada ilmoitti marraskuussa H5N1-tartunnasta sairaalahoitoon hakeutuneella teini-ikäisellä potilaalla. Potilaan tila on edelleen kriittinen ja hänen mahdollisia altistumistilanteitaan selvitetään. Myös USA:ssa havaittiin tänä syksynä terveydenhuollossa H5N1-tapaus, jonka tartuntareitistä ei ole varmuutta.
Viimeisen 20 vuoden aikana H5N1-lintuinfluenssavirus on aiheuttanut lähinnä satunnaisia tartuntoja ihmisillä. Tartunnat on pääsääntöisesti saatu kosketuksissa tartunnan saaneiden eläimien kanssa. Suurin osa tartunnoista on ollut vakavia ja kuolleisuus yli 50 prosenttia.
Tilastoista poiketen tämän vuoden aikana USA:ssa on havaittu poikkeuksellisen paljon taudinkuvaltaan lieviä H5N1-tapauksia: yli 20 tapausta siipikarjan ja 30 tapausta lypsykarjan kautta virukselle altistuneissa henkilöissä. Oireina on tyypillisesti ollut silmän sidekalvontulehdus ja lievät hengitystieoireet.
Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC:n arvion mukaan lintuinfluenssatartuntojen riski on tällä hetkellä Euroopan väestössä Suomi mukaan lukien matala.
Lisääntyneet tapaukset nostavat huolta pandemiariskistä
Influenssavirus on yksi nopeimmin muuntuvista taudinaiheuttajista ihmisillä. Viimeisen sadan vuoden aikana influenssavirukset ovat aiheuttaneet viisi pandemiaa, joista neljä on kokonaan tai osittain saanut alkunsa eläimistä.
”Koska emme voi ennustaa missä päin tai missä muodossa virus seuraavaksi leviää, on tärkeää, että yhteiskunnat vahvistavat valmiuttaan tunnistaa ja torjua epidemioita. Huoli tartunnoista koskee maailman kaikkia maita, kuten Kanadan tuore tapaus viimeistään osoittaa”, sanoo THL:n erikoistutkija Erika Lindh.
Suomessa on varauduttu lintuinfluenssaviruksen muodostamaan tautiriskiin ihmisillä esimerkiksi tarjoamalla turkiseläinten ja lintujen parissa työskenteleville riskiryhmille H5-lintuinfluenssarokotetta. Rokotteita voi tiedustella hyvinvointialueilta.
Lisäksi THL antoi viime viikolla lausunnon, jonka mukaan turkistarhauksen bioturvallisuus- ja tartuntariskejä ehkäiseviä hygieniatoimia tulisi kiristää merkittävästi.
Lisätiedot
USA:n tapaukset: H5 Bird Flu: Current Situation (CDC)
Kanadan tapaus: Bird flu: Canadian teenager is critically ill with new genotype (BMJ 2024; 387)
Kambodžan tapaukset: Avian Influenza A(H5N1) – Cambodia (WHO)
Tiedote 15.11. Turkistarhauksen jatko nykymuodossaan muodostaa jatkuvan pandemiariskin (THL)
Erika Lindh
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 8039
[email protected]