Hyppää sisältöön

THL julkaisee syksyn aikana kuntien ja kuntayhtymien sote-taloustietoja – tietojen laatua kehitettävä yhdessä

Julkaisuajankohta 6.10.2022

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisee lopulliset raportit kuntien ja kuntayhtymien sote-taloustiedoista 2.11. Sitä ennen THL on jo julkaissut tietoja Sotkanetissä ja lisäksi julkaisee ennakollisia tietoja verkkosivuillaan.

Tietojen avulla kunnat, kuntayhtymät ja hyvinvointialueet voivat tarkastella käyttämiään resursseja ja vertailla omia tietojaan muiden vastaaviin.

Kunnilla ja kuntayhtymillä on 31.10.2022 saakka aikaa toimittaa vuoden 2021 palveluluokkakohtaiset sote-taloustietonsa Valtiokonttorille.

Sote-taloustietojen julkaisu on siirtynyt alkuperäisestä aikataulusta eteenpäin. Syynä myöhästymiseen ovat ongelmat THL:n Valtiokonttorilta saaman tiedon laadussa. Tietojen korjaaminen yhteistyössä Valtiokonttorin ja kuntien kanssa on tärkeää, jotta THL voi tuottaa aidosti vertailukelpoisia raportteja.

Uusi tapa raportoida vaatii uusia tapoja toimia

Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen tiedonkeruu siirtyi tänä vuonna Tilastokeskukselta Valtiokonttorille ja sote-taloustietojen raportointi THL:lle. Tietojen raportointi muuttui sisällöllisesti ja teknisesti, mikä on uutta sekä raportoijille että aineiston hyödyntäjille.

Valtiokonttori on kehittänyt tiedonkeruuta automaattiseksi, ja tiedot kerätään nyt AURA-palveluluokituksen mukaisesti. Tietoja raportoidaan tarkemmalla tasolla kuin aiemmassa tehtäväluokkakohtaisessa tiedonkeruussa.

”Uusi raportointi vaatii meiltä kaikilta uuden oppimista sekä raportoinnin teknistä kehittämistä. Haluamme tukea kuntia ja kuntayhtymiä ja kehittää yhdessä tietojen laatua paremmaksi. Olemme järjestäneet koulutuksia palveluluokkien käytöstä ja koulutuksia järjestetään myös jatkossa”, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Merja Kemppainen.

”Lisäksi lähetämme korjaus- ja lisätietopyyntöjä suoraan kunnille ja kuntayhtymille. Näin ne voivat täydentää ja lähettää korjattuja aineistoja takaisin Valtiokonttorin tietopalveluun tai selventää lisätiedoin vuoden 2021 palveluluokkakohtaisia muutoksia vuoteen 2020 verrattuna”, jatkaa Kemppainen. 

”Myös Valtiokonttorin odotetaan korjaavan tekniset virheet tietojenkäsittelyssä seuraavalle vuodelle”, Kemppainen sanoo. 

Tietojen yhdistely mahdollistaa kustannusvaikuttavuuden tarkastelun

Vuoden 2023 aikana THL yhdistelee sote-taloustietoja toimintatietojen kanssa. Tulevaisuudessa myös henkilöstöä koskevia tietoja tarkastellaan tässä kokonaisuudessa.

”Sote-taloustietojen yhdistely muihin sote-tietoihin luo pohjaa sote-palvelujärjestelmän kustannusvaikuttavuuden tarkastelulle kansallisella tasolla. Tulevaisuudessa on mahdollista selvittää, millaisia tuloksia käytetyillä resursseilla on saatu. Sitä ennen tiedon laadun on kuitenkin oltava niin hyvää, että vertailu kuntien ja kuntayhtymien välillä on mahdollista. Tavoitteisiin päästään askel kerrallaan yhteistyössä”, Kemppainen korostaa.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen julkinen talous 2021 (thl.fi)

Taloustiedon kirjaaminen (thl.fi)

Talous- ja henkilöstötietojen tiedonhallinta (thl.fi)

Talous-, toiminta- ja henkilöstötietojen tarkastelu kokonaisuutena helpottaa tulevaisuuden sote-palvelujen kehittämistä (soteuudistus.fi)

Kohti vaikuttavuusperusteista sosiaali- ja terveydenhuoltoa (soteuudistus.fi)

Merja Kemppainen
projektipäällikkö
Talous-, henkilöstö- ja toimintatiedon tietotuotanto -projekti
THL
[email protected]

Sote-palvelujen johtaminen Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla kanta - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla tiedonhallinta - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla tilastouutinen - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla