Hyppää sisältöön

THL:n Sokra-koordinaatio tuo osallisuustyökaluja uudelle EU:n rakennerahastokaudelle

Julkaisuajankohta 2.11.2021

Uudistuva ja osaava Suomi on EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma vuosille 2021–2027. Ohjelman toimeenpano käynnistyy asteittain hankehauilla loppuvuoden 2021 aikana. Vuosien 2014–2020 ohjelmakausi on edelleen käynnissä ja se limittyy nyt käynnistyvän uuden ohjelmakauden kanssa.  

Kuvituskuvassa näkyy ihmishahmoja.

Osallisuutta edistäviä työkaluja hyödynnetään uudella kaudella

THL:n ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteinen Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke – Sokra (ESR toimintalinjan 5 koordinaatiohanke) tukee heikoimmassa asemassa olevien osallisuuden edistämisen tulosten ja tiedon siirtymistä uudelle kaudelle. Sokra-koordinaatio jatkaa toimintaansa 2022 syyskuun loppuun saakka.

”On tärkeää, että käynnissä olevalla rakennerahastokaudella kehitetyt osallisuutta edistävät mallit ja työkalut siirtyvät käyttöön uudellakin rahastokaudella ja edistävät heikoimmassa asemassa olevien osallisuutta” korostaa Sokra-koordinaation hankejohtaja Anna Keto-Tokoi.

Käynnissä olevalla rakennerahastokaudella on tähän mennessä kuvattu ja arvioitu Innokylään lähes 80 osallisuutta edistävää toimintamallia. Mallit on kuvattu yhdessä hankkeiden kanssa ja ne on arvoitu Sokran toimesta.

THL:ssä toteutetaan parhaillaan myös muita ESR-hankkeita.

Moninaisesti parempi -hanke

Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä eteenpäin -hanke

Lue lisää uudesta rakennerahastokaudesta

Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 -ohjelma edistää alueiden elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia (Rakennerahastot.fi)

Lue lisää osallisuuden edistämisestä

Sokra-koordinaation verkkosivut

Kyselytutkimus osallisuudesta

Osallisuuden edistämisen mallit

Kaikki osallisuutta edistästävät toimintamallit eli "osallisuuden palaset" Innokylässä

Osallisuusindikaattori

Osallisuuden osa-alueet ja osallisuuden edistämisen periaatteet

Osallisuuden 24 apukysymystä

Yhteystiedot

Anna Keto-Tokoi
hankejohtaja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
p. 029 524 7074
[email protected]

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen