THL on päivittänyt lintuinfluenssan toimenpideohjetta – tarkennuksia muun muassa turkistarhoilla työskentelevien testaukseen

Julkaisuajankohta 27.9.2023

THL on päivittänyt terveydenhuollon toimenpideohjetta ihmisen lintuinfluenssatartuntojen torjumiseksi. 

Hengitystieoireiset turkistarhatyöntekijät suositellaan testattavan lintuinfluenssan lisäksi myös kausi-influenssan ja SARS-CoV-2-viruksen osalta. Tällä pyritään estämään ihmisistä eläimiin siirtyviä tartuntoja. 

Lisäksi suositellaan, että turkistarhoilla, joilla on aiemmin todettu eläimillä tartuntoja, harkitaan riskiarvion perusteella työntekijöiden testausta lintuinfluenssan suhteen viikoittain, osana epidemiatilanteen seurantaa. 

THL suosittelee, että kaikki turkistarhatyöntekijöiden hengitystie-eritenäytteiden testaus (myös kausi-influenssa ja koronavirus) tulisi tehdä kokonaisuudessaan HUSLAB:ssa, jossa näytteet käsitellään BSL-3-turvatason laboratoriossa.

Humaanitapauksiin liittyvää ohjeistusta on tarkennettu

Varmistetun tapauksen hoidossa käytettävien varotoimien kestoa terveydenhuollossa jatketaan 14 vuorokauden ajan oireiden alusta. Oireettomilla henkilöillä aika lasketaan positiivisesta testistä alkaen. 

Myös eristyksen pituudeksi suositellaan 14 vuorokautta oireiden alusta tai oireettomalla henkilöllä positiivisesta testistä alkaen.

Ohjeeseen on myös lisätty kappale humaanitapaukselle altistuneista, jossa määritellään varmistetun tapauksen lähikontakteille suositellut toimet.

Muita päivityksiä

Edellä mainittujen päivitysten lisäksi toimenpideohjeeseen on lisätty, että influenssakaudella 2023–2024 kansallisen rokotusohjelman rokotteita voidaan käyttää myös niiden henkilöiden rokottamiseen, jotka työnsä tai muun olosuhteen vuoksi ovat suuressa lintuinfluenssaviruksen tartuntariskissä. Myös näiden rokotusten kohderyhmiin on tehty tarkennuksia.

Lisätiedot

Toimenpideohje ihmisen lintuinfluenssatartuntojen torjumiseksi (THL)

Kansallisen rokotusohjelman kausi-influenssarokotteita voidaan tarjota myös suuressa lintuinfluenssan riskissä oleville (THL:n uutinen 12.9.2023)

Mikä on lintuinfluenssa – usein kysyttyjä kysymyksiä (THL)

Sohvi Kääriäinen
ylilääkäri
THL
p. 029 524 8116
[email protected] 

Tartuntatautilääkäri
THL
p. 029 524 8557
tartuntatautilaakari(a)thl.fi
 

Infektiotaudit ja rokotukset Infektiotaudit ja rokotukset lintuinfluenssa - Infektiotaudit ja rokotukset