THL on päivittänyt toimenpideohjetta ihmisen lintuinfluenssatartuntojen torjumisesta
Toimenpideohjetta ihmisen lintuinfluenssatartuntojen torjumisesta on päivitetty. Ohjeessa on suosituksia tilanteisiin, jossa ihmisellä epäillään tai on todettu lintuinfluenssaviruksen aiheuttama infektio.
Ohjeistusta viruslääkityksen käytöstä lintuinfluenssan ehkäisyssä on tarkennettu
Lintuinfluenssalle altistuneille henkilöille, jotka eivät ole suojautuneet asianmukaisesti, voidaan aloittaa estolääkitys riskinarvion perusteella. Riskinarviossa tulisi suojainten käytön lisäksi huomioida muun muassa altistuksen kesto, altistumisesta kulunut aika, onko kyseessä epäilty vai varmistettu lintuinfluenssa tartunnanlähteellä sekä altistuneen henkilön riskitekijät vakavalle taudinkuvalle.
Estolääkityksestä huolimatta on edelleen tarpeen huolehtia myös asianmukaisista varotoimista ja suojautumisesta. Ne ovat ensisijainen keino tartunnantorjunnassa.
On myös hyvä huomioida, että viruslääkkeiden käyttöä tulee rajoittaa sivuvaikutusriskin minimoimiseksi ja lääkeresistenssin kehittymisen ehkäisemiseksi.
Tehostettu seuranta kesällä ja syksyllä 2023
THL on jo aiemmin antanut suosituksia turkistarhoilla työskentelevien tehostetusta oireseurannasta ja testauksesta huomioiden turkistarhaeläinten tartunnat. Toimenpideohjeeseen on nyt lisätty suositus näiden ohjeiden soveltamisesta myös muissa paikoissa, joissa turkiseläimiä käsitellään.
Lisätiedot
Toimenpideohje ihmisen lintuinfluenssatartuntojen torjumiseksi
Mikä on lintuinfluenssa – usein kysyttyjä kysymyksiä
Sohvi Kääriäinen
ylilääkäri
THL
p. 029 524 8116
[email protected]
Tartuntatautilääkäri
THL
p. 029 524 8557
tartuntatautilaakari(a)thl.fi