Yhteiskehittäminen

SOSKU-hankkeessa sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaat ja ammattilaiset kehittävät yhdessä sosiaalista kuntoutusta.

Yhteiskehittämisessä lähtökohtana on ammattilaisen ja asiakkaan välinen suhde, jossa korostuvat kumppanuus, vastavuoroisuus ja hierarkkisen vuorovaikutuksen haastaminen. Yhteiskehittäminen on dialoginen prosessi ammattilaisen ja asiakkaan välillä. 

Yhteiskehittäjät muodostavat luottamukseen perustuvia siteitä ja verkostoja virallisten suhteiden rinnalle ja niiden sijaan. Verkostoihin perustuva yhteiskehittäminen on tehokasta joustavuutta vaativissa haasteissa ja tehtävissä sekä toimintatapojen ja palveluiden uudistamisessa.

Yhteiskehittäminen käynnistää muutoksia niin ammatillisuudessa, asiakkaan asemassa, johtamisessa kuin palveluiden järjestämisessä, toteuttamisessa ja päätöksenteossa.

Yhteiskehittämisen sivutuotteena voi myös olla asiakkaan kuntoutuminen. Asiakkaalla on mahdollisuus löytää yhteiskehittämisen myötä merkityksellinen suhde myös oman elämänsä haasteisiin.

Osa asiakkaista voi hakeutua kokemusasiantuntijaksi. Kokemusasiantuntijat auttavat muita saman kokeneita ja suunnittelevat palveluita yhteistyössä asiakkaiden ja ammattilaisten kanssa.

Käytännön esimerkkejä yhteiskehittämisestä

Mitä on yhteiskehittäminen käytännössä? Lue Järvenpään SOSKU-hankkeen lähivertaisuuskoulutuksesta.

Lähivertaisuuskoulutusta kehitetään yhdessä

Kokemusasiantuntijat mukana matalan kynnyksen akuuttipalvelussa Järvenpäässä