LETHE: Yksilöllistetty teknologiaa hyödyntävä ennuste- ja interventiomalli muistisairauksien riskin tunnistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi

Kesto:

01.01.2021–31.12.2024

Vastuuyksikkö:

Väestönterveys

Muualla verkossa:

LETHE-tutkimus  pyrkii uusia teknologisia menetelmiä hyödyntäen sekä ennustamaan muistisairauksien kehittymistä että ehkäisemään muistitoimintojen heikentymistä monitahoisella elintapaohjauksella.

Väestön ikääntyessä riski muistitoimintojen heikentymiseen kasvaa. Monet elintapatekijät (muun muassa epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta, tupakointi) sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät (korkea verenpaine, korkea veren glukoosipitoisuus) lisäävät riskiä muistitoimintojen heikentymiseen.  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoima suomalainen FINGER-tutkimus osoitti ensimmäisenä, että terveellisillä elintavoilla voidaan ehkäistä muistitoimintojen heikentymistä  ikääntyneillä. Tutkimuksen elintapaohjelma sisälsi ruokavalioneuvontaa, liikuntaharjoittelua, muistiharjoittelua sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden tehostettua seurantaa kahden vuoden ajan. LETHE-tutkimuksen perustana käytetään FINGER-tutkimuksen tuloksia ja siitä opittuja toimintatapoja sekä lisäksi hyödynnetään nykyteknologiaa.

FINGER-tutkimus 

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

THL osallistuu hankkeessa muistisairauksia ennustavien, yksilölliset tekijät huomioon ottavien mallien kehittämiseen useiden eri eurooppalaisten tutkimusten tietoja hyödyntäen. Eri tutkimusten aineistot harmonisoidaan, jotta voidaan muodostaa yhtenäinen, monia erilaisia tietoja sisältävä aineisto. Tämän laajan aineiston analysoinnissa käytetään hyödyksi tekoälyä ja koneoppimista. 

Tavoitteena on, että kehitettyjen mallien avulla voitaisiin arvioida entistä paremmin muistisairauksiin sairastumisen riskiä sekä tunnistaa muistisairautta ennustavia tekijöitä, jolloin muistitoimintojen heikentymistä voitaisiin ennaltaehkäistä jo taudin varhaisessa vaiheessa.

Hankkeessa toteutetaan uusi muistitoimintojen ennaltaehkäisyn pilottitutkimus, jossa käytetään FINGER-tutkimuksessa toimivaksi todettua elintapaohjelmaa sekä hyödynnetään elintapamuutosten tukena uutta teknologiaa, kuten mobiilisovelluksia ja virtuaalilaseja. Nykyteknologian avulla elintapaohjelmaa voidaan toteuttaa yksilöllisemmin ja ohjauksen tehoa voidaan mitata tarkemmin. Pilottitutkimukset toteutetaan Suomessa, Ruotsissa, Itävallassa ja Italiassa.

Tutkimusryhmä

Tutkimuksessa on mukana 15 yhteistyökumppania yhdeksästä eri Euroopan maasta. Hanketta koordinoi itävaltalainen FH Joanneum University of Applied Sciences.

  • FH Joanneum (Itävalta)
  • Medical University of Vienna (Itävalta)
  • University of Perugia (Italia)
  • Karolinska Institutet (Ruotsi)
  • Alzheimer Europe (Luxemburg)
  • FORTH (Kreikka)
  • Maastricht University (Alankomaat)
  • KAASA (Saksa)
  • i2Grow (Italia)
  • Stichting EGI (Alankomaat)
  • Extra Red s.r.l. (Italia)
  • Infotrend Innovations Co Ltd (Kypros)
  • Combinostics Oy (Suomi)
  • Lisbon Council (Belgia)

Rahoitus

Tutkimusta rahoittaa EU:n Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatiorahasto (sopimusnumero 101017405).

Yhteystiedot

Tiia Ngandu
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 7716
[email protected]

Anna Rosenberg
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 8328
[email protected]