Arviointi luo puitteet hankkeen tuloksille
22.12.2016
Kuntoutussäätiön SOSKU-osahankkeessa on tänä vuonna järjestetty kehittävän arvioinnin työpajoja SOSKUn kuntahankkeille.
Työpajoissa hankehenkilöstö, asiakkaat ja keskeiset yhteistyökumppanit keskustelevat hankkeen tavoitteista, avaintoiminnoista ja tulevasta toiminnasta. Tunnelmaltaan työpajat pidetään rentoina ja hauskoina. Kehittävässä arvioinnissa luodaan edellytyksiä hankkeen tuloksille: vahvistetaan osallistujien kykyä määrittää toiminnan mahdollisia haasteita ja löytää niihin ratkaisuja.
Lisätietoja kehittävän arvioinnin työpajoista
Kuntoutussäätiön SOSKU-hankkeen projektikoordinaattori Mari Ruuth ja tutkija-kehittäjä Matti Tuusa kertovat, että palaute työpajoista on ollut myönteistä.
Mikä kehittävässä arvioinnissa on toiminut erityisen hyvin?
Mari: Tilaisuudet ovat olleet onnistuneita. Niihin on aika hyvin osallistunut verkostoa alueelta, ja asiakkaita on ollut useampia mukana. Työpajoissa on ollut erilaisia näkökulmia, muun muassa vahva asiakasnäkökulma. Niissä on syntynyt monipuolista keskustelua. Olemme myös saaneet tilaisuuksista palautetta, että osallistujat ovat kokeneet hyötyneensä niistä.
Matti: Hankkeilta on tullut palautetta, että he eivät ole itse pystyneet kokoamaan näin monipuolisesti yhteistyötahoja mukaan. Työpajat ovat olleet heille vähän sellaisia pysähtymisen paikkoja.
Mitä uutta ja yllättävää toiminnan aikana on tullut esille?
Matti: Hankkeet ovat saaneet hyvin positiivista palautetta eri yhteistyötahoilta, toimijoilta ja asiakkailta. Se on ollut hankkeille palkitsevaa. Kriittisiä ääniäkin on tullut joukossa, mutta pääsääntöisesti palaute on ollut hyvin myönteistä.
Mari: Lähes poikkeuksetta samat kehittämisteemat ovat nousseet esille useammassa työpajassa: verkostoyhteistyön sekä yksilötyöskentelyn ja ryhmätyöskentelyn kehittäminen.
Mikä kehittävän arvioinnin toteutuksessa on ollut erityisen haastavaa?
Matti: Isoissa työpajoissa, kuten Jyväskylässä, tuli oli ajoittain sellainen tunnelma, että miten hyvin pystyy hallitsemaan keskustelua ja käymään kokonaisuutta läpi aikataulussa. Välillä tuli tunne, että keskustelu alkaa puuroutua. Mutta jäsennys, jonka teimme työskentelystä, ohjasi hyvin toimintaa.
Mari: Kyllähän keskustelua piti ohjata, ettei se kovin päässyt sivuraiteille. Jyväskylän työpajassa taisi olla isoin osallistujajoukko. Mutta aikataulullisesti työpajat menivät hyvin ja keskustelua saatiin ohjattua. Isoissa työpajoissa rajasimme avaintoimintojen lukumäärää siten, että ehdimme vetämään työpajan neljässä tunnissa.
Matti: Joissakin osahankkeissa osallistujamäärä oli yllättävän vähäinen. Ehkä ihmisten aikataulut olivat täynnä tai he eivät olleet kiinnostuneita. Voi miettiä, mikä paikallisen SOSKU-hankkeen painoarvo on – että miten vetovoimainen tällainen tilaisuus on ulkopuolisille yhteistyötahoille.
Mitä kehittävälle arvioinnille tapahtuu tulevaisuudessa?
Mari: Olemme saaneet toisen kierroksen työpajojen ajankohdat varmistettua. On mielenkiintoista, nousevatko samat avaintoiminnot kehittämiskohteeksi myös toisella kierroksella. Työpajoissa on paljon samoja osallistujia, mutta voi olla, että osallistujajoukko on isompi kuin ensimmäisellä kierroksella. Uudessa tilanteessa voi nousta erilaisia kehittämiskohteita.
Matti: Ensimmäisen kierroksen pohjalta yhteistyötahot ovat aika innostuneita lähtemään mukaan. Toisella kierroksella painottuvat tulevaisuus ja toimintamallien juurruttaminen vakiintuneeseen palvelukuvioon. Yritämme suunnata keskustelua niin, että se olisi painopiste. Voi myös olla, että asiakkaita on paljon enemmän mukana, vaikka nytkin heitä oli lähes kaikissa työpajoissa. Ehkä osahankkeissa on tiedostettu, että asiakkaat pitää saada mukaan keskusteluun.
Mari: Asiakkaiden mukana olo tuotti hienoja näkemyksiä. Oli hienoa, miten asiakkaat toivat esiin omakohtaisia kokemuksia keskustelussa.
Millä tavoin kehittävä arviointi kehittää sosiaalista kuntoutusta?
Matti: Lähtökohtaisesti toiminta tähtää sosiaalisen kuntoutuksen kehittämiseen. Alkuun mietimme hankkeen tavoitteita ja sen jälkeen poimimme avaintoimintoja. Työpajojen keskustelu liikkui hyvin vahvasti sosiaalisen kuntoutuksen ydinasioissa.
Mari: Kehittävässä arvioinnissa kirkastetaan sosiaalista kuntoutusta kehittävien hankkeiden tavoitteita ja sitä, miten työpajoihin osallistuvat kokevat ja priorisoivat niitä. Työpajoissa myös kartoitetaan kehittämistarpeita sen suhteen, miten kunta- ja seututason osahankkeita pystyisi jatkossa suuntaamaan tarpeiden mukaisesti. Kehittävä arviointi tuo siis tulevaisuusnäkökulmaa siihen, miten on hanketoiminnassa on onnistuttu. Tämä antaa konkreettisia välineitä ja näkemyksiä hankkeen jatkon kehittämiseksi.