Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen edellytykset ovat vahvistuneet kunnissa, kertoo TEAviisari-tiedonkeruu 2023

Julkaisuajankohta 24.11.2023

Kunnat ovat vahvistaneet edellytyksiään ja rakenteitaan edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime keväänä kuntien johdolle tekemästä kattavasta TEAviisari-tiedonkeruusta.

Lähes puolet kunnista (42 %) kertoi, että kunnassa koordinoi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä (hyte) kokopäiväinen asiantuntija, kun edellisessä vuoden 2021 tiedonkeruussa kokopäiväisiä koordinaattoreita oli vain joka neljännessä (23 %) kunnassa. Yli puolessa kuntia (52 %) hyte-toimintaa koordinoidaan osa-aikaisesti tai oman toimen ohella. Näiden kuntien osuus on vähentynyt selvästi vuoden 2021 tiedonkeruusta (65 %).

Hyvinvointikoordinaattori on keskeinen tekijä onnistuneessa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Koordinaattori edistää yhteistyötä kunnan eri toimialojen ja toimijoiden kesken, sekä hyvinvointialueen ja järjestöjen kanssa. Lisäksi hän raportoi asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden tilasta ja tukee kunnan johtoa tiedolla johtamisessa.

THL seuraa joka toinen vuosi tehtävin tiedonkeruin, kuinka hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö on huomioitu kuntien strategisessa ja operatiivisessa johtamisessa.

Hyte-työryhmä on jo lähes joka kunnassa

Lähes kaikissa kunnissa (98 %) toimi viime keväänä myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen hyte-työryhmä, jonka tehtävä on ohjata ja johtaa käytännön hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä kunnassa. Kunnan johtoryhmä tai laajennettu johtoryhmä toimi hyte-työryhmänä joka neljännessä (26 %). Eri hallinnonalojen tai yhteisöjen edustajista koostuva poikkihallinnollinen hyte-työryhmä oli 62 prosentissa kunnista. Poikkihallinnollisten työryhmien osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 2015. Vastaavasti kuntien johtoryhmien toimiminen hyte-työryhmänä on vähentynyt.

Vain alle puolet kunnista (46 %) oli keväällä 2023 kutsunut hyte-työryhmäänsä mukaan hyvinvointialueen edustajan. Kutsutuista edustajista, yleisimmin ryhmään osallistuivat hyvinvointialueen hyvinvointikoordinaattori (26 % kunnista), terveydenhuollon (25 %) tai sosiaalihuollon edustaja (21 %).

”Poikkihallinnolliset työryhmät vahvistavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen laaja-alaisuutta kunnissa ja siksi on erityisen tärkeää, että eri toimialojen osaaminen saadaan sitoutuneesti koottua yhteisen pöydän ääreen”, kehittämispäällikkö Maria Salenius Suomen Kuntaliitosta kertoo.

Yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa vaihtelevaa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön yhteistyörakenteet hakevat vielä muotoaan. Laki velvoittaa kuntia ja hyvinvointialueita toimimaan yhteistyössä ja tukemaan toisiaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kunnista 72 prosenttia oli sopinut yhteistyöstä hyvinvointialueensa kanssa keväällä 2023. Erot hyvinvointialueiden välillä olivat kuitenkin suuret. Vain kuudella hyvinvointialueella kaikki kunnat olivat sopineet yhteistyörakenteesta hyvinvointialueensa kanssa.

Tilanne hyte-neuvottelujen toteutumisessa oli samankaltainen. Lain mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden tulee kokoontua vähintään kerran vuodessa neuvottelemaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja tiedonkulusta. Keväällä 2023 kaksi kolmesta (68 %) kunnasta oli sopinut hyte-neuvottelujen toteutuksesta, mutta erot hyvinvointialueiden välillä olivat suuret. Vain kolmella hyvinvointialueella kaikki kunnat olivat sopineet hyte-neuvottelun järjestämisestä.

”Keväällä 2023 hyvinvointialueet olivat juuri aloittaneet toimintansa ja ulospäin suuntautuva yhteistyö oli vasta muotoutumassa. Tämä näkyy selkeästi tuloksissa. Yhteistyön rakentaminen ja toimivien yhteistyömuotojen löytämisen aika on kuitenkin viimeistään nyt”, korostaa kehittämisneuvos Heli Hätönen.

THL lähetti tiedonkeruun väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä huhtikuussa 2023 Manner-Suomen kaikkien 293:n kunnan johdolle. Tiedonkeruuseen vastasi 288 kuntaa (98 %). 

Lähde: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntajohdossa – TEA 2023. Tilastoraportti 65/2023, THL.

Kuntia koskevat tiedot ovat katsottavissa TEAviisarin verkkopalvelusta www.teaviisari.fi

Hyvinvointijohtaminen kunnassa thl.fi:ssä

Tutustu ja tilaa THL:n hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen uutiskirje

Lisätietoja:

Päivi Pelkonen
asiantuntija, THL
puh. 029 524 7475
[email protected]

Heli Hätönen 
kehittämisneuvos
sosiaali- ja terveysministeriö 
puh. 029 5163326
[email protected]

Maria Salenius
kehittämispäällikkö
Kuntaliitto
puh. 050 5610466
[email protected] 

Aikaisemmin aiheesta:

Hyvinvointia ja terveyttä edistävä kulttuuritoiminta on yhä merkittävämmässä roolissa kunnissa, kertoo TEAviisarin tiedonkeruu 2023. THL uutinen 14.11.2023 

Yhä useampi kunta arvioi päätöstensä vaikutuksia ennakkoon. THL uutinen 25.11.2021 
 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Pääsivusto hyte - thlfi hyvinvointialueet - thlfi kunnat - thlfi teaviisari - thlfi