Hyppää sisältöön

Lastensuojelun järjestäminen hyvinvointialueilla pääosin lainmukaista – poikkeamia entistä vähemmän

Julkaisuajankohta 26.11.2025 0.01
Tyyppi:Uutinen

Hyvinvointialueiden toiminta ei edelleenkään ole kaikilta osin lain mukaista, mutta poikkeamia on yhä vähemmän. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa puolivuosittain lastensuojelun järjestämisen onnistumista hyvinvointialueilla käsittelyaikojen ja henkilöstömitoituksen toteutumisessa.

“Hyvinvointialueiden ensimmäiset vuodet lastensuojelun järjestäjinä olivat hankalia. Aiempia toimintakäytäntöjä yhtenäistettiin ja samalla tuli uusi vaatimus sosiaalityöntekijöiden enimmäisasiakasmäärästä. Nyt vaikuttaa siltä, että pitkäjänteinen kehittämis- ja panostustyö näkyy myös tilastoissa positiivisena kehityksenä’’, sanoo THL:n johtava asiantuntija Martta Forsell.

Infograafin sisältö on kuvattu sivun tekstissä.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmitoitus toteutuu yhä paremmin

Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä oli keskimäärin asiakkaana 26 lasta lokakuussa 2025. Laskennassa on huomioitu vain lastensuojelun alle 18-vuotiaiden asiakkaiden määrä, joten sosiaalityöntekijöillä voi olla lisäksi myös muita asiakkaita, joilla ei ole lastensuojelun tarvetta.  

Positiivisesta kehityksestä huolimatta laissa määritelty enimmäisasiakasmäärä ylittyy valtaosalla hyvinvointialueista. Vain kahdeksalla hyvinvointialueella lakisääteinen asiakasmäärä ei ylittynyt.

Pylväsdiagrammin sisältö on kuvattu sivun tekstissä.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakaskeskiarvon ja lakisääteisen enimmäisasiakasmäärän ylittävien työntekijöiden osuus.

”Sosiaalityöntekijöiden määrä lastensuojelussa on kasvanut. Viestit hyvinvointialueilta kertovat, että pätevien sosiaalityöntekijöiden saatavuus on merkittävästi parantunut”, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Johanna Hedman.  

Viidennestä (18 %) lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tehtävistä hoiti ns. sijaispätevä sosiaalityöntekijä. Osuus oli 28 prosenttia kaksi vuotta sitten lokakuussa.  

Palvelutarpeen arvioinnit valmistuvat pääosin lakisääteisessä kolmessa kuukaudessa 

Koko maassa 90 prosenttia palvelutarpeen arvioinneista valmistui alle kolmessa kuukaudessa. Vuosi sitten osuus oli 80 prosenttia. 

Palvelutarpeen arvioinnin on valmistuttava kolmen kuukauden aikana, jos lapsella arvioidaan lastensuojelun tarvetta tai lapsi on erityisen tuen tarpeessa. Vireille tulevien lastensuojeluasioiden mahdollinen kiireellisyys arvioidaan kuitenkin välittömästi. 

Viivadiagrammin sisältö kuvattu sivun tekstissä.
Lastensuojeluasiana tai erityistä tukea tarvitsevan lapsen asiassa vireille tulleiden palvelutarpeen arviointien käsittelyaikojen toteutuminen, %.

Vaikeudet suurimpia Pohjanmaalla 

Pohjanmaalla vain puolet (47 %) palvelutarpeen arvioinneista valmistui lain määräajoissa. Pohjanmaalla on myös eniten lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, joilla enimmäisasiakasmäärä ylittyy. 

”Pohjanmaalla tehtiin hyvinvointialueen aloittaessa ratkaisu palkata lastensuojeluun vain koulutusvaatimukset täyttäviä sosiaalityöntekijöitä. Henkilöstömitoituksen osalta Pohjanmaan tilanne onkin jo parantunut selvästi. Pohjanmaalta kerrotaan, että palvelutarpeen arviointien venymiset tunnistetaan ja uusilla rekrytoinneilla halutaan huolehtia, että lapsen tilanne arvioidaan jatkossa annetussa määräajassa, ” Forsell kertoo. 

Infograafin sisältö kuvattu sivun tekstissä.

Lisätietoa

Lastensuojelun käsittelyajat 1.4.–30.9.2025 -tilasto
Lastensuojelun sosiaalityön henkilöstömitoitus lokakuussa 2025 -tilasto

Yhteystiedot

Johanna Hedman (lastensuojelun kehittäminen) 
kehittämispäällikkö  
puh. 029 524 7194
[email protected]

Martta Forsell (tilastoluvut) 
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7974
[email protected]

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla lastensuojelu sostiedonhallinta tilastouutinen