Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvoivat selvästi viime vuonna - kansallinen rokotusohjelma laajenee Kirkkonummella ja Lohjalla
Tiedotetta päivitetty 2.3.22 klo 7.10: Tänä vuonna riskialueiden rokotussuosituksia on päivitetty Siuntiossa, ei Sipoossa.
Vuonna 2021 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 150 puutiaisaivotulehdustapausta, mikä on huomattavasti enemmän kuin edellisinä vuosina. Vuonna 2020 rekisteriin ilmoitettiin 91 TBE-tapausta, vuonna 2019 69 tapausta, vuonna 2018 79 tapausta ja vuonna 2017 yhteensä 85 tapausta.
”Koronapandemian aikana ihmiset ovat liikkuneet ja harrastaneet enemmän ulkona, viettäneet aikaa mökeillä ja matkailleet tavallista enemmän kotimaassa. Viime kesä oli myös ulkoilusään puolesta erinomainen. Näiden lisäksi myös ilmastonmuutos ja ihmisten tietoisuus puutiaisten välittämistä taudeista voivat osaltaan selittää tapausmäärien kasvua viime vuosina”, sanoo THL:n tutkija Henna Mäkelä.
Vuosien 2017–2021 seurantatietojen perusteella puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on ollut korkein rannikkoseutujen kunnissa Paraisilla (47 tapausta 100 000:ta asukasta kohden), Ahvenanmaan maakunnassa (41/100 000), Kustavissa (37/100 000) ja Simossa (33/100 000).
Uusia alueita mukaan rokotusohjelmaan Kirkkonummella ja Lohjalla
Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna Kirkkonummella ja Lohjalla. Kirkkonummella ohjelmaan liitetään Masalan postinumeroalue (02430) ja Lohjalla Ojamo (08200), Lylyinen/Hormajärvi (08450), Vohloinen/Virkkala (08700) sekä Kirkniemi (08800), koska taudin ilmaantuvuus on noussut näillä alueilla merkittävästi viiden seurantavuoden aikana. Lohjalla osia edellä mainituista alueista on kuulunut rokotusohjelmaan jo aiemmin, mutta nyt ne liitetään ohjelmaan kokonaisuudessaan.
”THL seuraa puutiaisaivotulehduksen esiintymistä kunnittain. Tapaukset kuitenkin rajoittuvat usein pienille maantieteellisille alueille, joten laskemme ja hyödynnämme suosituksissamme myös tarkempia postinumeroaluekohtaisia ilmaantuvuuslukuja”, Mäkelä sanoo.
Uusien alueiden lisäksi TBE-rokotuksia jatketaan Ahvenanmaalla, Paraisilla, Simossa, Kemin eteläisissä kaupunginosissa, Kotkan saaristossa, Lappeenrannan Sammonlahden kaupunginosassa, Raahen edustalla Preiskarin saaressa, Kustavissa, Sipoon saaristossa, Lohjanjärven saaristoalueella sekä Kirkkonummen Luoman alueella.
Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia, ja niihin ovat oikeutettuja kaikki alueen kolme vuotta täyttäneet vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Rokote on tarpeen etenkin henkilöille, jotka oleilevat ja liikkuvat luonnossa kesäaikana vähintään neljä viikkoa.
Kansallisen rokotusohjelman mukaisia TBE-rokotuksia annetaan vain kunnissa, jotka kuuluvat rokotusten piiriin. Kunnat tiedottavat rokotusten järjestämisestä alueellaan.
Myös muiden riskialueiden rokotussuosituksiin päivityksiä
THL antaa rokotussuosituksia myös kansallisen rokotusohjelman ulkopuolisille alueille. Näiden riskialueiden rokotussuositukset perustuvat ilmaantuvuuteen ja tapauskohtaiseen harkintaan. Monet etenkin saaristo- ja rannikkoseudun kunnista kuuluvat puutiaisaivokuumeen riskialueeseen.
Tänä vuonna riskialueiden rokotussuosituksia on päivitetty Helsingissä, Siuntiossa, Inkoossa, Kirkkonummella, Lohjalla ja Lappeenrannassa. Riskialueilla rokotettava kustantaa rokotussarjan itse.
THL seuraa puutiaisaivotulehduksen esiintymistä tapausmäärien ja ilmaantuvuuslukujen avulla kunnittain, mutta riskinarvioinnin tueksi lasketaan myös tarkempia postinumeroaluekohtaisia ilmaantuvuuslukuja. Kuntakohtaisia tapausmääriä ja TBE-rokotussuosituksia voi tarkastella THL:n verkkosivuilta löytyvästä karttasovelluksesta.
Suojaudu punkin puremalta
TBE-rokote suojaa vain viruksen aiheuttamalta puutiaisaivotulehdukselta. Rokote ei suojaa muilta puutiaisten eli punkkien välittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta, eikä se estä punkkeja tarttumasta ihoon. Kaikkia punkin levittämiä tauteja voi torjua suojautumalla punkin puremilta.
”Kun liikkuu luonnossa alueilla, missä esiintyy punkkeja, on hyvä käyttää vaaleita pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sekä laittaa housunlahkeet sukkien sisään. Punkkeihin tehoava hyönteiskarkote voi antaa lisäsuojaa, kuten myös päivittäinen punkkisyyni”, Mäkelä sanoo.
”Luonnossa liikkumista ei kuitenkaan kannata rajoittaa punkkitautien pelossa. Ulkoilulla on paljon suuremmat terveyshyödyt punkkien aiheuttamaan riskiin verrattuna”, Mäkelä muistuttaa.
Lisätiedot
Karttaesitys puutiaisaivotulehduksen esiintyvyydestä ja rokotussuosituksista paikkakunnittain
(THL)
Maksuttoman puutiaisaivokuumerokotuksen alue laajenee Lohjalla 1.3.2022
(Lohjan kaupungin tiedote 28.2.2022)
Mikä on puutiaisaivotulehdus?
(THL)
TBE-rokote
(THL)
Rokotusohjelman ulkopuoliset TBE-rokotukset
(THL)
Puutiaisaivotulehdus ja borrelioosi, kumpi olikaan kumpi?
(THL:n blogi 16.3.2021)
Henna Mäkelä
tutkija
THL
p. 029 524 7488
[email protected]
Tuija Leino
ylilääkäri
THL
p. 029 524 8787
[email protected]