Sairaalahoidossa on edelleen paljon koronapotilaita
Kolmansien rokoteannosten ottamista suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille. Koronarajoitukset ovat keventyneet, mutta ihmisten on edelleen tärkeä pysyä sairaana kotona, käyttää maskia julkisissa sisätiloissa sekä huolehtia hyvästä käsihygieniasta.
Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli sunnuntaina 27.2. yhteensä 316 koronapotilasta, kun viikkoa aiemmin 20.2. potilaita oli yhteensä 322. Arviolta 2/5 erikoissairaanhoidon potilaista on hoidossa ensisijaisesti muun syyn kuin koronavirustaudin vuoksi. Teho-osastoilla oli 27.2. 44 koronapotilasta, kun 20.2. määrä oli 38. Viikolla 8 teho-osastoille tuli 36 uutta covid-19-potilasta, kun edellisellä viikolla määrä oli 25. Ensisijaisesti koronavirustaudin takia tehohoidossa päivittäin olevien potilaiden määrä vaihteli välillä 29–31 viikon 8 aikana.
Epidemian kulun arviointiin liittyy edelleen huomattavaa epävarmuutta. Arvioitu tehollinen tartuttavuusluku on sama kuin viime viikolla, 0,85–1,05 (90 % todennäköisyysväli). Tehollisen tartuttavuusluvun arvio perustuu erikoissairaanhoidon koronatapauksiin.
Koronaviruksen perimän kokonaismäärä Suomen jätevesissä on edelleen korkealla tasolla. Koronavirusjäämien määrän kehityssuunta on kääntynyt laskuun vain Espoossa ja Helsingissä, muilla seurantapaikkakunnilla trendi on jatkanut nousuaan tai pysynyt tasaisena. Nämä tulokset näkyvät jätevesiseurannan viikkoraportissa, joka julkaistaan perjantaina klo 12.00 THL:n verkkosivuilla.
30 vuorokauden sisällä positiivisesta koronatestituloksesta tapahtuneita kuolemia oli sunnuntaihin 27.2.2022 mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 2 366. Viimeisen kahden kalenteriviikon aikana (14.–27.2.) menehtyneitä on kirjattu 152, kun edeltävän kahden viikon vastaava luku oli yhteensä 225 menehtynyttä. Osana epidemian tilannekuvaa THL on seurannut kuukauden sisällä koronadiagnoosista raportoitujen kuolemantapauksien määrää. THL selvittää parhaillaan niiden menehtyneiden määrää, joilla pääasiallinen kuolinsyy ei kuitenkaan liity todettuun koronainfektioon.
Rokotukset suojaavat vakavalta koronataudilta edelleen hyvin. Kolmansien annosten ottaminen on erityisen tärkeää riskiryhmille ja 60 vuotta täyttäneille. Suomessa 2.3.2022 mennessä 18 vuotta täyttäneistä 86,4 prosenttia on saanut vähintään kaksi ja 61 prosenttia kolme rokoteannosta. 18 vuotta täyttäneessä väestössä kolmannen rokoteannoksen kattavuus on kasvanut viikon aikana (24.2.–2.3.) arviolta 0,6 prosenttiyksiköllä. Kattavuuden kasvu on edelleen hidastunut, sillä tätä edeltävän viikon aikana kolmannen annoksen kattavuus kasvoi 0,8 prosenttiyksiköllä. Neljänsiä koronarokoteannoksia suositellaan 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.
Epidemiaa torjutaan paikallisin ja alueellisin kohdennetuin toimin. Rajoitusten keventyessä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi, kontaktien välttäminen sairaana, kotitestaus ja mahdollisimman korkea rokotuskattavuus.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on koostanut keskeiset koronaepidemian seurantatiedot verkkosivuilleen.
Lisätietoja
Liisa-Maria Voipio-Pulkki
johtava asiantuntija
STM
[email protected]
Taneli Puumalainen
osastopäällikkö
STM
[email protected]
Mika Salminen
johtaja
THL
[email protected]
- Hybridistrategian seurantaraportit (THL)
- Covid-19-rokotusten edistyminen (THL)
- Tilannekatsaus koronaviruksesta (THL)
- Koronaepidemia: alueiden tilanne, suositukset ja rajoitukset (THL)
- Koronatapaukset, sairaalahoidon tilanne ja kuolemat (THL)
- Koronaviruksen jätevesiseurannan viikkoraportti (THL)
- Koronavirus lukuina (HUS)
- COVID-19-epidemian hillinnän hybridistrategian linjaukset vuonna 2022
- Koronaepidemian vaikutukset hyvinvointiin, palveluihin ja talouteen (THL)
- Tehohoidon tilannekuva: COVID-19 teho-osastoilla (Kuopion yliopistollinen sairaala