Viime viikolla todettiin noin 9 400 uutta koronatapausta, tehohoidon kuormitus lokakuun loppuun nähden kaksinkertaistunut

Julkaisuajankohta 9.12.2021

Suomessa todettiin viikolla 48 lähes 9 400 uutta koronavirustapausta. Viikoittainen raportoitu tapausmäärä on kaksinkertaistunut loka-marraskuun vaihteeseen verrattuna, jolloin uusia tapauksia todettiin viikolla 43 noin 4 200 ja viikolla 44 noin 5 200 tapausta. Myös testausaktiivisuus on ollut nousussa jo usean viikon ajan. Erikoissairaanhoidon kuormitus on ollut samalla, korkealla tasolla lokakuusta alkaen, ja tehohoidon kuormitus on lokakuun loppuun nähden kaksinkertaistunut.

Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana (22.11.–5.12.) uusia koronatartuntoja ilmaantui Suomessa 315 sataatuhatta asukasta kohden, kun edellisten kahden viikon aikana (8.–21.11.) ilmaantuvuus oli 242 sataatuhatta asukasta kohden.

Viikon 48 lopussa (5.12.2021) erikoissairaanhoidossa oli yhteensä 147 potilasta, joista 95 oli erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla ja 52 teho-osastoilla.

Viikolla 48 erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tuli yhteensä 107 uutta koronaviruspotilasta (tiedot voivat vielä jonkin verran tarkentua). Edellisen neljän viikon aikana (viikot 44−47) uusien erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tulleiden koronaviruspotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 136 ja 168 potilaan välillä. Tehohoitoon tuli viime viikolla 39 uutta koronaviruspotilasta. Edeltävien viikkojen 44−47 aikana uusien tehohoitopotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 20 ja 35 potilaan välillä.

Tautiin liittyviä kuolemia oli 8.12.2021 mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 395. Viimeisen kahden viikon aikana (24.11.-8.12.) menehtyneitä on kirjattu 93, joista 81 prosenttia on ollut yli 70-vuotiaita.

Rokotuskattavuus on nuorilla ja nuorilla aikuisilla muuta väestöä alhaisempi. 8.12. mennessä toisen rokoteannoksen oli 16–39-vuotiaiden ikäryhmästä saanut 73 prosenttia, kun 40–49-vuotiaiden ikäryhmässä osuus oli 82 prosenttia ja yli 50-vuotiailla 90 prosenttia. 8.12. mennessä Suomessa 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 87 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, 82,3 prosenttia vähintään kaksi rokoteannosta ja 7,6 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta. Erityisesti rokottamattomilla nuorilla ja aikuisilla koronavirustapausten ilmaantuvuus on ennennäkemättömän korkea.

Viikolla 48 tehtiin noin 147 000 koronavirustestiä. Testausaktiivisuus on viime viikkoina ollut kasvussa. Loka-marraskuun vaihteessa testejä tehtiin viikoittain 80 000–88 000 kappaletta. Viime viikolla testatuista näytteistä oli positiivisia 6,4 prosenttia. Kahdella edeltävällä viikolla osuus oli 6,3 prosenttia ja lokakuun lopulla 5,2 prosenttia.

Suomessa on tällä hetkellä vahvistettu yhdeksän omikronmuunnoksen aiheuttamaa koronatapausta, joista seitsemän kuuluu samaan, Ruotsissa matkustamiseen liittyvään tartuntaketjuun, ja kaksi muuta tapausta on todettu Nigeriasta ja Etelä-Afrikasta saapuneilla henkilöillä.

Leviämisalueiden tunnusmerkit täyttyvät 15 alueella: Ahvenanmaan maakunta sekä Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Helsingin ja Uudenmaan (HUS), Kanta-Hämeen, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen, Satakunnan, Vaasan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit.

Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekuva päivitetään viikoittain Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Tilannekatsaus koronaviruksesta -verkkosivuille. Laaja seurantaraportti julkaistaan Hybridistrategian seurantaraportit -verkkosivuilla joka toinen viikko torstai-iltapäivisin.

Lisätietoja:

Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
[email protected]

Liisa-Maria Voipio-Pulkki
johtava asiantuntija
STM
[email protected]

Taneli Puumalainen
osastopäällikkö
STM
[email protected]

Mika Salminen
johtaja
THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronaepidemia - thlfi koronarokotteet - thlfi koronavirus - thlfi news