Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä on saanut neljännen rokoteannoksen

Julkaisuajankohta 19.5.2022

Koronavirus levisi vuoden 2022 alkupuolella väestössä laajasti myös ikääntyneiden keskuudessa. Tämä johti koronatartuntaan 30 vuorokauden sisällä liittyvän kuolleisuuden nousuun, joka on kuitenkin kääntynyt selvään laskuun huhti-toukokuun vaihteessa. Huomattavista tartuntamääristä huolimatta vähintään kolme rokotusannosta saaneiden kuolleisuus on pysytellyt selvästi muita alhaisemmalla tasolla. Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä on saanut neljännen rokoteannoksen.

Viikkojen 18–19 (2.–15.5.) aikana erikoissairaanhoitoon tuli noin 600 uutta koronapotilasta. Uusien koronapotilaiden määrä on laskenut huhtikuusta alkaen, jota ennen potilaita tuli hoitoon kahden viikon ajanjaksolla yli 800. Tehohoitoon tuli viikkojen 18–19 aikana 47 uutta potilasta, kun kahdella edeltävällä viikolla tehohoitoon päätyi 38 uutta potilasta, jolla todettiin koronatartunta. Keskiviikkona 18.5.2022 teho-osastoilla olevista koronapotilaista yli 40 prosenttia ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla olevista noin 50 prosenttia oli hoidossa ensisijaisesti muun syyn kuin koronavirustaudin vuoksi.

Keskiviikkona 18.5.2022 perusterveydenhuollossa oli yhteensä 366 koronapotilasta. Potilaiden määrä lähti selvään laskuun huhtikuussa, vaikka kokonaismäärä on edelleen korkealla tasolla. Keskiviikkona 18.5. noin 40 prosenttia perusterveydenhuollon osastoilla hoidettavista koronapotilaista oli hoidossa ensisijaisesti muusta syystä.

Koronavirustartuntaan liittyviä kuolemia oli sunnuntaihin 15.5.2022 mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 4 373. Viimeisen kahden kalenteriviikon aikana (2.–15.5.) menehtyneitä on kirjattu 310, kun edeltävän kahden viikon aikana kuolemia kirjattiin 474. Koko epidemian aikana menehtyneiden keski-ikä (mediaani) on 83 vuotta.

Arvioitu tehollinen tartuttavuusluku on 0,70–0,85 (90 prosentin todennäköisyysväli). Luku on pysynyt alle yhden huhtikuun alkupuolelta lähtien. Alle yhden arvio tehollisesta tartuttavuusluvusta kuvaa epidemian laskutrendiä. Eri ikäryhmissä epidemia voi kuitenkin edetä eri tahtiin.

Tällä (15.-16.5.2022) ja viime (8.-9.5.2022) viikolla kerättyjen jätevesinäytteiden perusteella koronaviruksen RNA:n kokonaismäärä Suomen jätevesissä on edelleen korkealla tasolla, mutta viiden viimeisen mittauskerran perusteella trendi on valtakunnallisesti laskusuuntainen.

Suomessa 18 vuotta täyttäneistä yli 87 prosenttia on saanut vähintään kaksi koronarokoteannosta ja yli 64 prosenttia kolme rokoteannosta. 60 vuotta täyttäneistä yli 86 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta, ja 80 vuotta täyttäneistä 58 prosenttia on saanut neljännen rokoteannoksen. Yli 80 vuotiaiden 4. rokotteiden kattavuus on kasvanut kuukaudessa 40 prosentista 58 prosenttiin.

Rokotukset suojaavat vakavammilta tautimuodoilta edelleen hyvin. Kaikkien, joilta edelleen puuttuu rokotussarjasta annoksia tulisi täydentää rokotussuojaansa mahdollisimman pian. Neljänsiä koronarokoteannoksia suositellaan 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille sekä 80 vuotta täyttäneille ja kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille. Lisäksi neljänsiä annoksia suositellaan niille iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä sekä muillekin iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat vastaavasti heikentyneet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on koostanut keskeiset koronaepidemian seurantatiedot verkkosivuilleen.

Lisätietoja

Taneli Puumalainen
osastopäällikkö
STM
[email protected]

Otto Helve
ylilääkäri
THL
[email protected]

Tuija Leino
ylilääkäri
THL
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi