Oikeus apuun

Sinun ei tarvitse yrittää pärjätä yksin. Alla on lueteltu tahoja, mistä sinä voit hakea apua.

Sinun ei tarvitse tietää, mille ammattilaiselle sinun kannattaisi jutella. Tärkeintä on kertoa huolesi sellaiselle ihmiselle, jolle on helpoin puhua. Hänen tehtävänsä on auttaa sinua eteenpäin.

Mistä apua?

Kun menet juttelemaan ammattilaisen kanssa, hänellä on vastuu kuunnella

Oli elämäntilanteesi tai huolesi millaisia tahansa, olet ihan yhtä arvokas kuin kaikki muut. Ammattilaiset ovat olemassa sinua varten. Heidän tärkein tehtävänsä on auttaa sinua.

Avun hakeminen tuntuu useille meistä ahdistavalta ja vaatii rohkeutta. Siihen voi liittyä häpeää ja leimatuksi tulemisen pelkoa, vaikka se on luonnollisesti turhaa. Suuri osa nuorista kamppailee erilaisten haasteiden kanssa. Ammattilaiset tapaavat joka viikko kymmenittäin nuoria, joilla on elämässään erilaisia tilanteita ja huolia. 

Sinua saattaa monien muiden nuorten tavoin huolettaa, kenelle kertomasi tiedot päätyvät. Tietyissä tilanteissa ammattilaisella on velvollisuus viedä eteenpäin tietoa, jotta saat tarvitsemaasi apua. Ammattilaisen kuitenkin pitää aina kertoa, mitä asioita hän on kirjannut ja minne. Voit myös itse kysyä asiasta.

Jotkut tilanteet ovat sellaisia, että on vaikea löytää ratkaisua ongelmiin heti. Puhuminen tai kirjoittaminen omasta tilanteesta on kuitenkin ensimmäinen askel avun saamiseen. 

Oli huolesi siis miten suuri tai pieni tahansa, sinun ei tarvitse kantaa sitä yksin. Kannattaa puhua luotettavalle aikuiselle tai ammattilaiselle huolistasi, vaikka itse ajattelisit, ettei se ole kertomisen arvoinen asia. Mitä aiemmin pahasta olosta juttelee jollekin, sitä parempi mahdollisuus on tilanteesi paranemiseen.
 

Sinulla on oikeuksia palvelussa

  • Sinulla on oikeus tuntea olevasi tervetullut ammattilaisen juttusille juuri sellaisena, kuin olet.
  • Sinulla tulee olla mahdollisuus nähdä sinusta kirjattavat tiedot, sekä tietää, minne antamasi tiedot menevät.
  • Sinulla on oikeus määritellä itsesi. Ammattilainen ei saa tehdä oletuksia kenenkään ominaisuuksista, etnisestä tai kulttuurisesta taustasta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta eikä terveyden tai toimintakyvyn tilasta.
  • Sinuun ei saa koskea ilman lupaa. Sinun tilaasi on kunnioitettava.
  • Sinua ei saa nolata puheilla eikä teoilla. Arkoja aiheita tulee käsitellä kunnioittavasti.

Tunnetko kaikki oikeutesi? (pdf, aukeaa uuteen ikkunaan)

Jos sinusta tuntuu, että sinua on kohdeltu väärin, sinulla on oikeus ilmoittaa asiasta.

Ohjeet ilmoituksen tekemiseen (Eduskunnan oikeusasiamies)

 

Kampanja liittyy Kansallisen lapsistrategian toimenpiteeseen, jonka yhtenä tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten tietoa palveluista.

Sekasin-chatt

Barn- och ungdomstelefonen - Nuortennetti

Uvjj - Uvjâ - Uvja tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveyspalvelua saamen kielillä ja suomeksi

Nuorten turvakoti eri kielillä

Lastensuojelu.info-sivusto tarjoaa perustietoa lapsiperheiden palveluista Suomessa useilla eri kielillä.