Käyttäytymisen ja viestinnän osaamiskeskus (CUBE)

Käyttäytymisen ja viestinnän osaamiskeskuksen (Cultural, Behavioral and Media Insights Centre – CUBE) tavoitteena on kehittää kansanterveyden ja hyvinvoinnin eteen tehtävistä toiminnoista ja käytännöistä vaikuttavampia ja kestävämpiä vahvistamalla tutkimustietoa ja -toimintaa terveyteen liittyvistä käsityksistä, viestinnästä, käyttäytymisestä ja politiikkatoimista.

Osaamiskeskuksessa hyödynnetään monipuolisesti tutkimusmenetelmiä eri aloilta, ja toimitaan tiiviissä yhteistyössä sekä suomalaisten että kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa. 

Aihealueet

Osaamiskeskus työskentelee erityisesti alla lueteltujen aihealueiden parissa. Keskeistä niissä on tutkimustiedon soveltaminen ja vaikuttavuuden vahvistaminen. Myös varautuminen – tieto ja ymmärrys siitä, mikä ihmisten käyttäytymiseen, käsityksiin ja viestintään kriiseissä vaikuttaa – on tärkeä osa osaamiskeskuksen toimintaa.

Viestintä: 

Nykyinen viestinnällinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri sisältää useita haastavia ilmiöitä, esimerkiksi mis- ja disinformaation, polarisoitumisen, alarmismin sekä niiden esiintymisen perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Tutkimme ja edistämme tiedolla vaikuttamista tilanteessa, jossa viestintään vaikuttaa moni, joskus keskenään ristiriidassa oleva asia.

Kulttuuri ja yhteiskunta: 

Erilaiset yhteiskunnassa esiintyvät käsitykset ja asenteet voivat vaikuttaa merkittävästi myös terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän työn toteutumiseen. Tavoitteena on tutkia esimerkiksi harhakäsitysten ja uskomusten leviämistä ja vahvistaa tutkimustietoon perustuvien käsitysten merkitystä yhteiskunnassa.

Käyttäytyminen: 

Ihmisten käyttäytymistä ja ajattelua ohjaavat erilaiset piirteet ja mallit, esimerkiksi ajatusvinoumat, jotka voivat olla ristiriidassa johdonmukaisen ajattelun ja käyttäytymisen kanssa. Tavoitteena on edistää terveellistä käyttäytymistä ja valintoja eri väestöryhmissä kansanterveyden eri aloilla lisäämällä ymmärrystä erilaisista inhimillisistä taipumuksista havaita ja tulkita asioita.

Politiikkatoimet: 

Terveyteen liittyvään päätöksentekoon vaikuttaa moni asia, ja asiantuntijatyöhön ja päätöksentekoon voi myös kohdistua ulkoisia paineita. Pyrimme vahvistamaan päätöksentekoon liittyvää toimintakykyä ja vaikuttavuutta vahvistamalla aiheeseen liittyvää tutkimustietoa. 

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma (englanniksi)

Jonas Sivelä
johtava asiantuntija, tiimipäällikkö
029 524 7086
[email protected]

Postiosoite
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Viestintä ja vaikuttaminen -yksikkö
PL 30
00271 Helsinki