Aineistot

Kansainvälisestikin merkittävät aineistomme sisältävät THL:n syntyneiden lasten rekisterin lisäksi kattavasti eri viranomaisilta kerättyä rekisteritietoa Suomessa vuonna 1987 ja vuonna 1997 syntyneiden ja heidän biologisten vanhempiensa terveydestä, koulutuksesta ja toimeentulosta. Lisäksi mukana on vuonna 1987 ja 1997 syntyneiden osalta tietoa mm. Kelan etuuksien käytöstä, raskauksista, lastensuojelusta ja rikollisuudesta sekä muuttohistoriatiedot.

Suurin osa rekisteridatasta on saatavilla syntymäkohortille heidän syntymästään saakka tai siitä ajanhetkestä, jolloin tietojen rekisteröinti on aloitettu syntymäkohortin iän tai rekisterin perustamisen mukaan. Useimmista rekistereistä tiedot on päivitetty vuoden 2015 loppuun eli 1987 syntymäkohortin 28 ikävuoteen asti ja 1997 syntymäkohorttilaisten osalta 18 ikävuoteen saakka. 

Esittely Aineistokatalogissa

Aineistojen visualisoinnit

Rekistereittäin selattava metavisualisointi