Global Youth Tobacco Survey (GYTS)

Kesto:

2012 – 2015

Vastuuyksikkö:

Tupakka-, päihde- ja rahapelihaitat -yksikkö

Muualla verkossa:

Global Youth Tobacco Survey (GYTS) -kyselytutkimus on Maailman terveysjärjestön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistutkimus. Tutkimus toteutetaan yläkouluissa oppitunnin aikana. Tutkimuksessa selvitetään 13–15-vuotiaiden koululaisten asenteita, tietoja ja kokemuksia tupakointiin ja tupakansavulle altistumiseen liittyen. Tietojen avulla nuoria voidaan suojata tulevaisuudessa entistä paremmin tupakoinnin aloittamiselta ja tupakansavulle altistumiselta.

Suomi on Euroopan alueella ensimmäinen GYTS-tutkimuksen toteuttava maa, joka on edennyt pitkälle kansallisessa tupakkapolitiikassaan ja tupakoimattomuuden edistämisessä. Siksi se antaa hyvän vertailukohdan muille GYTS-tutkimuksessa jo mukana oleville maille.

Suomessa tutkimustietoa käytetään tupakoinnin ehkäisytoimenpiteiden sekä tupakkaa koskevan terveyskasvatuksen nykytilan arviointiin. Tiedot auttavat myös kouluja kehittämään toimintatapojaan tupakoimattomuuden tukemiseksi ja vahvistamiseksi.

Tutustu GYTS-tutkimuksen tuloksiin