Tutkimuksen taustaa - GYTS
Valtaosa tupakoitsijoista aloittaa tupakoinnin ennen 18. ikävuotta. Suomessa keskimääräinen aloitusikä on noin 14 vuotta. Vuonna 2011 toteutetun Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan 14–18-ikäisistä suomalaisnuorista 17 prosenttia käyttää tupakkatuotteita päivittäin. Vaikka nuorten päivittäinen tupakointi on ollut laskusuunnassa vuosituhannen alusta alkaen, on laskussa havaittu hidastumista viime vuosina.
Kouluterveyskysely 2010/2011 puolestaan osoittaa tupakoinnin yleisyydessä huomattavia oppilaitostyypin mukaisia eroja: yläkoulussa päivittäin tupakoivia on 15 prosenttia, lukiossa 11 prosenttia ja ammatillisessa koulutuksessa 40 prosenttia.
Jotta nuoria voidaan suojata tulevaisuudessa entistä paremmin tupakoinnin aloittamiselta ja tupakansavulle altistumiselta, on tupakkaa koskevien tietojen, asenteiden ja toimintatapojen selvittäminen olennaista.
GYTS on osa Global Tobacco Surveillance -seurantajärjestelmää (GTSS)
Global Youth Tobacco Survey (GYTS) toteutetaan Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2012. Vuonna 1998 Centers for Disease Control and Prevention (CDC), United Nations Children’s Fund (UNICEF), Maailmanpankki ja Maailman terveysjärjestö WHO:n kuuden toimialueen edustajat kokoontuivat keskustelemaan tarpeesta kerätä nuorten tupakointia koskevaa maailmanlaajuista tietoa standardoiduin tutkimusmenetelmin. Tapaamisen tuloksena WHO ja CDC kehittivät Global Tobacco Surveillance -seurantajärjestelmän (GTSS), jonka osa GYTS-tutkimus on.
Ensimmäiset GYTS-aineistonkeräykset toteutettiin vuonna 1999. Vuoteen 2007 mennessä GYTS-tutkimuksen oli osallistunut jo 160 maata, joista 33 kuului Maailman terveysjärjestön Euroopan toimialueelle.
GTSS-seurantajärjestelmään kuuluvat myös Global School Personnel Survey (GSPS), Global Health Professions Student Survey (GHPSS) ja Global Adult Tobacco Survey (GATS). GSPS-tutkimukseen kuuluvat kyselyt opettajille ja johdolle niissä kouluissa, jotka osallistuvat GYTS-tutkimukseen. GHPSS-tutkimukseen kuuluvat kyselyt hammaslääketieteen, lääketieteen, hoitotyön ja farmasian kolmannen vuoden opiskelijoille. GATS-tutkimus on puolestaan yli 15-vuotiaalle väestölle suunnattu haastattelututkimus. Toistaiseksi Suomi osallistuu vain GYTS-tutkimukseen.
GYTS-tutkimus tukee myös Suomen vuonna 2004 ratifioiman, tupakoinnin torjuntaa koskevan WHO:n tupakkapuitesopimuksen (FCTC) velvoitteiden toteutumisen arviointia. Sopimuksen tavoitteena on suojella nykyisiä ja tulevia sukupolvia tupakan kulutuksen ja tupakansavulle altistumisen tuhoisista seurauksista terveydelle, yhteiskunnalle, taloudelle ja ympäristölle.
Sopimukseen sisältyvä artikla 20 lisäksi velvoittaa maita kehittämään ja edistämään tupakoinnin torjuntaan tähtäävää tutkimusta sekä koordinoimaan alueellisen ja kansainvälisen tason tutkimusohjelmia. Osallistumalla GYTS-tutkimukseen Suomi vastaa nuorten tupakoinnin osalta paremmin 20. artiklan sisältämiä vaatimuksia.