Hyvät käytännöt
Ehkäisevän päihdetyön menetelmiä on koottu ja arvioitu lukuisissa EU-projekteissa ja tutkimuksissa. Konkreettisia, toimiviksi todettuja ja jäntevästi kuvattuja malleja kaivataan kuitenkin edelleen. RARHA-hankkeessa koottiin esimerkkejä siitä, miten tiedotusta parhaiten hyödynnetään alkoholihaittojen vähentämisessä (Work Package 6 ”Toolkit”).
RARHA-hankkeessa koottiin partnerimaiden terveysviranomaisten ja kansanterveystoimijoiden ehdotusten pohjalta hyviksi havaittuja hankkeita ja käytäntöjä kolmelta alueelta:
- varhainen puuttuminen
- päihde-ehkäisy kouluissa
- väestöviestintä.
Haasteena alkoholihaittoja ehkäisevässä toiminnassa on se, että tuloksellisuuden arviointi on kehittymätöntä tai jää tekemättä. RARHA-hankkeessa laadittiin arvioinnin ulottuvuudet ja kriteerit hyvien käytäntöjen tunnistamiseksi.
Arviointikehikon kuvaus, sitä käyttäen valitut esimerkit hyvistä käytännöistä sekä käytännön neuvoja hankkeiden suunnittelijoille on koottu englanninkieliseen työkalupakki-julkaisuun:
Public awareness, school-based and early interventions to reduce alcohol related harm. A tool kit for evidence-based good practices (National Institute of Public Health, Slovenia, 2016)
Arviointikehikko ja neuvot suunnittelijoille on esitetty RARHA-työkalupakista osin suomennetussa julkaisussa:
Kuudestatoista eri maasta peräisin olevien 26 hyvän käytännön joukossa on kaksi suomalaista hanketta: A-klinikkasäätiön verkkokurssi "Ota puheeksi alkoholi" (varhainen puuttuminen) sekä paikallista alkoholi-, tupakka- ja rahapelipolitiikkaa tukeva PAKKA-toimintamalli (väestölle suunnattu tiedotus).
RARHA-hankkeen hyviin käytäntöihin keskittyvää työpakettia (Work Package 6 ”Toolkit”) koordinoivat NIJZ (Slovenia) ja BzgA (Saksa).
Lisää tietoa
Good practice examples and tool kit to reduce alcohol related harm (pdf, 289 kt)
EU:n EDDRA-tietokanta päihde-ehkäisyn hyvistä käytännöistä
ODHIN Optimizing delivery of health care interventions