Ryhmätoiminta ja toiminnalliset menetelmät

Ryhmämuotoisen sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteita ovat sosiaalisten suhteiden vahvistuminen ja osallisuuden lisääntyminen sekä vertaistuen saaminen kokemuksia jakamalla ja vaihtamalla. Ryhmätoiminnan onnistuminen ja tavoitteissa eteneminen edellyttävät, että ryhmässä rakentuu turvallinen tunnelma. Osallistujien autonomiaa kunnioitetaan, ja kaikilla on oikeus olla mukana omana itsenään. Vastuu edellisten toteutumisesta on ensisijaisesti ryhmän vetäjillä. 

Ryhmätoiminnassa hyödynnetään yhdessä tekemistä ja toiminnallisia menetelmiä. Yhdessä tekemällä osallistujat rakentavat omaa osaamistaan yhdessä muiden kanssa ja tehokkaammin ympäristön resursseja hyödyntäen. Toiminnallisilla menetelmillä osallistujien rooli muuntuu aktiivisemmaksi, ja palveluun tai toimintaan osallistuvasta voi myös tulla toiminnan toteuttaja. Hyviä kokemuksia on saatu ryhmätoiminnasta, jota ovat ohjanneet osallistujat itse.

Ryhmätoiminta tarjoaa osallistujille sosiaalisia kontakteja, mahdollisuuksia vahvistaa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa tarvittavia taitoja sekä mielekästä tekemistä. Toiminnan sisällöt koostuvat oman elämänpiirin avartumiseen ja aktivoitumiseen, itsestä ja kodista huolehtimiseen, säännöllisempään päivärytmiin, asumiseen, talous- ja velkaneuvontaan sekä työ ja koulutusmahdollisuuksiin tutustumiseen liittyvistä asioista. Sisältöjä on hyvä suunnitella ja luoda yhteistyössä asiakkaiden ja eri yhteistyötahojen kanssa asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Ryhmätoimintaan osallistumisen kannustimina voidaan tarjota esimerkiksi lounasruokailumahdollisuutta, maksuttomia uimahalli- ja kuntosalikäyntejä, matkalippuja, vierailu- ja tutustumiskäyntejä sekä retkiä. Toiminnassa voidaan myös hyödyntää kaikille avoimia tiloja, joihin on helppo ja esteetön pääsy. Näin ryhmämuotoinen sosiaalinen kuntoutus toteutuu esimerkiksi asukastiloissa, lähiökahviloissa, kansalaisten olohuoneissa, kaikille avoimissa urheilutapahtumissa tai yhteisöruokailuissa.

Ryhmätoiminta -malleja (Innokyla.fi)