Toimintakertomus

Vuonna 2023 edistettiin TOIMIA:n tunnettuutta  

Alku vuonna TOIMIA:n toimitus toteutti suunnitellusti tunnettuuskysely hyvinvointialueille täydentäen aiempia kartoituksia sote-oppilaitoksissa ja sidosryhmissä.  

Tulosten pohjalta TOIMIA-verkosto kehittää toimintaansa kohderyhmiään vielä aiempaakin paremmin palvelevaksi. Keväällä 2023 TOIMIA:n kehittämis- ja viestintäsuunnitelma päivitettiin ja hyväksytettiin TOIMIA:n ohjausryhmässä.  Yhdeksi tulevien vuosien tavoitteeksi määriteltiin TOIMIA:n asiantuntijaverkoston toiminnan ja tietokannan tunnettuuden parantaminen.

Osana kehittämissuunnitelmaa TOIMIA:n toimitus kontaktoikin jo hyvinvointialueet viestinnällisen yhteistyön sopimiseksi.

TOIMIA:n toimituksen yhteystiedot

THL TOIMIAn logo
TOIMIA:n uusittu logo

Toimintakyky-aihesivuja päivitettiin ja kehitettiin palautteiden perusteella

THL:n Toimintakyky-sivusto on tarkoitettu etenkin sote-toimijoiden työn tueksi. Sivuja ylläpidetään ja päivitetään säännöllisesti. TOIMIA:n toimitus teki keväällä ja syksyllä käyttäjähaastatteluja sivuston kehittämistarpeiden selvittämiseksi.
Tutustu Toimintakyky.fi -aihesivuihin

Esimerkiksi Väestön toimintakyky –sivuja päivitettiin tuoreiden tutkimusjulkaisujen osalta ja sivulle lisättiin tietoa säännöllisiä palveluja käyttävien ikääntyneiden toimintakyvystä. 

Aihesivuilla julkaistiin myös sivu Kansalliseen Toimintakyky-mittarit luokitukseen liittyen. Sivulla olevan Webropol-lomakkeen avulla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen voi ilmoittaa käytössä olevan toimintakykymittarin THL:n Toimintakykymittarit -luokitukseen. Näin kukin ammattilainen pystyy osaltaan edistämään toimintakykytiedon rakenteista kirjaamista asiakas- ja potilastietojärjestelmissä. 
Tutustu tarkemmin Toimintakykymittarit- luokitukseen

TOIMIA-verkoston toiminta on ollut aktiivista

Vuonna 2023 TOIMIA-verkoston asiantuntijaryhmät kokoontuivat 2–6 kertaa. Ryhmät työskentelivät mittariarviointien ja suositusten parissa, siltasivat mittareita ICF-luokitukseen, suunnittelivat tulevaa ja vahvistivat rivejään uusilla jäsenillä. Vaikeavammaisten toimintakyky -asiantuntijaryhmä käynnistyi uudelleen tauon jälkeen. 
Lue lisää TOIMIA-verkoston organisaatiosta ja jäsenistä 

TOIMIA-verkoston toiminnasta viestitettiin Toimintakyky-uutiskirjeessä neljä kertaa.
Tutustu Toimintakyky-uutiskirjeisiin 

Vuonna 2023 julkaistut suositukset

•    Kouluikäisten lasten ja nuorten terveyteen liittyvä elämänlaadun mittaaminen väestötutkimuksissa ja kliinisessä työssä 

Vuonna 2023 julkaistut mittarit

Uudet julkaisut:
•    PedsQL 4.0 lasten ja nuorten terveyteen liittyvän elämänlaadun geneerinen mittari 
•    3X10D-Lastensuojelu 
•    ECOG - Syöpäpotilaan toimintakykyluokitus 

Päivitykset:
•    3X10D-elämäntilannemittari 
•    KINDL-R lasten ja nuorten elämänlaatumittari

TOIMIA-tietokannasta etsitään erityisesti tietoa eri arviointimittareista

TOIMIA-tietokannasta löytää tällä hetkellä yli sadan toimintakykymittarin tiedot ja soveltuvuusarviot. Lisäksi saatavilla on 30 toimintakyvyn arviointia ohjaavaa TOIMIA-suositusta. 

TOIMIA-tietokannasta haettiin aktiivisesti tietoa toimintakykymittareista ja suosituksista myös vuonna 2023. Yhteensä kaikkia artikkeleita avattiin yli 306 000 kertaa. 

Eniten tietokannasta etsittiin tietoa mittareista, joita avattiin tietokannasta yli 260 000 kertaa. Suosituksia avattiin yli 26 000 kertaa ja mittareiden soveltuvuusarvioita yli 16 000 kertaa.

TOIMIA -tietokantaa päivitettiin ja kehitettiin vuonna 2023 eri tavoin. Esimerkiksi tietokannan päivitystarpeet kartoitettiin ja niiden pohjalta asiantuntijaryhmät laativat jatkosuunnitelmia myös tuleville vuosille.  
Tutustu TOIMIA-tietokantaan