AOA 4.12.2020: Lapsen kiireellinen sijoitus ja rajoitustoimenpiteet
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies 4.12.2020
Kantelija arvosteli lapsensa kiireellisen sijoituksen perusteita. Kantelijan mukaan kiireellinen sijoitus oli tehty sen vuoksi, että poliisi piti sitä tutkinnan turvaamisen kannalta tarpeellisena, eikä sijoitus perustunut lastensuojelulakiin. Sijoitus päättyi esitutkinnan päättymiseen; lasta ei enää epäilty rikoksesta.
Ratkaisussa arvioitiin myös yhteydenpidon rajoitusta ja liikkumisvapauden rajoittamista koskevien päätösten lainmukaisuutta. Apulaisoikeusasiamies (AOA) totesi, että niiden ja kiireellisen sijoituksen osalta muutoksenhakukeinona ei ole kantelu oikeusasiamiehelle. AOA kuitenkin otti tutkittavaksi, onko sosiaaliviranomainen toiminut harkintavaltansa puitteissa.
AOA totesi, että lastensuojelutoimet ovat poliisin toimista erillisiä, eikä poliisi voi päättää niistä. Kun lapsi on epäiltynä rikoksesta, tulee lastensuojelun kuitenkin tehdä yhteistyötä poliisin kanssa ja selvittää lastensuojelun tarve. Kiireellisen sijoituksen perusteet ja rajoitusten tarve arvioidaan lastensuojelulain perusteella.
- 38 § ja 39 §: kiireellinen sijoitus
- 62 § ja 63 §: yhteydenpidon rajoittaminen
- 69 §: liikkumisvapauden rajoittaminen
- 89 §: muutoksenhakuoikeus
- 90 §: muutoksenhaku hallinto-oikeuteen
Muualla palvelussa: