Tavanomaista enemmän kurkkumätätapauksia Euroopassa – Suomessa ei ole todettu tapauksia
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) mukaan Euroopassa on vuonna 2022 todettu tavanomaista enemmän kurkkumätätapauksia. Kurkkumätä eli difteria on Corynebacterium diphtheriae -bakteerin aiheuttama nielun, kurkunpään, nenän tai ihon tulehdus.
Suurin osa nyt havaituista tapauksista on ollut ihodifteriaa. Vuoden alusta on 22.11. mennessä todettu yhteensä 215 tapausta kymmenessä Euroopan maassa. Pohjoismaista tapauksia on todettu Norjassa.
Tapauksia yhdistää se, että kyseessä ovat olleet pakolaiset tai turvapaikanhakijat, joiden lähtömaa on usealla ollut Afganistan ja joillakin Syyria. Kaikki tapaukset ovat olleet toksigeenisten C. diphtheriae -kantojen aiheuttamia, ja suurin osa tapauksista on todettu 8–49-vuotiailla pojilla ja miehillä.
Suomessa difteriatapauksia ei ole todettu vuoden 2015 jälkeen. Terveydenhuollon henkilöstön on kuitenkin hyvä pitää mielessä difterian mahdollisuus silloin, kun potilaalla on ihodifteriaan sopivia oireita, kuten huonosti paranevat katteiset haavaumat iholla tai nenän, nielun tai kurkunpään alueen katteinen tulehdus.
Mahdollisten tapausten tunnistaminen ja korkea rokotuskattavuus on tärkeää taudin torjumiseksi. Tavanomainen rokotesuoja riittää suojaamaan difterialta. Alle 65-vuotiaan kurkkumätä-jäykkäkouristusrokote (dT) -tehosteista tulee huolehtia 20 vuoden välein. Myös pakolaisille ja turvapaikanhakijoille suositellaan dT-rokotuksia.
Kun difteriaepäily herää, tulee potilaan ensimmäisenä kohtaavan lääkärin konsultoida heti virka-aikana sairaanhoitopiirin infektiolääkäriä ja päivystysaikana oman sairaanhoitopiirin tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) infektiopäivystäjää (puh. 09 4711). Virka-aikana tulee ottaa yhteys myös THL:n tartuntatautilääkäriin (puh. 029 524 8557).
Difteriaa epäiltäessä otetaan näytteet difteriaviljelyä ja PCR-testiä varten nielusta, nenänielusta tai muusta kudosvauriosta. Difterian laboratoriodiagnostiikka on keskitetty HUSLABin ja TYKSin laboratorioihin sekä Turun yliopiston kansalliseen kurkkumädän asiantuntijalaboratorioon. Vastaanottavaan laboratorioon on hyvä olla yhteydessä ennen näytteen lähettämistä.
Lisätiedot ja lähteet
Kuvia difteriapotilaan iho- ja nielulöydöksistä
Yleistietoa difteriasta
Toimenpideohje difteriatapauksiin
Turvapaikanhakijoiden parissa toimivien rokotukset
Maahanmuuttajien rokotukset
Turvapaikkaa hakevien rokotukset