Tularemian esiintyvyys Suomessa

Vuonna 2022 ilmoitettiin 103 tularemia- eli jänisruttotapausta (ilmaantuvuus 1.9/100 000), joka oli hiukan enemmän kuin vuonna 2022 (93 tapausta). Jänisruton tapausmäärät ovat olleet viime vuosina (2021: 86, 2020: 143, 2019:48, 2018:7) selvästi matalampia kuin huippuvuonna 2016 (699 tapausta).

Vuonna 2023 sairastuneita diagnosoitiin eniten Pohjois-Pohjanmaalla (71 %). Suurin osa tapauksista (66 %) todettiin elo–lokakuun välisenä aikana (77 %), eniten syyskuussa (42 %). 

Sairastuneiden keski-ikä oli 51 vuotta (vaihteluväli 8–80 vuotta) ja heistä 57 % (59) oli miehiä.

Tularemian tarttuminen on Suomessa tavallisimmin liitetty hyttysenpistoon. Useat eläimet toimivat todennäköisesti Francisella tularensis -bakteerin säilymönä. Jyrsijäkantojen suuruudella on havaittu yhteys taudin esiintyvyyteen Suomessa. Paikallisia epidemioita esiintyy muutaman vuoden välein etenkin Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueilla, yleensä runsaan myyrävuoden jälkeen.

Lisätietoa

Jänisrutto eli tularemia