Jänisrutto eli tularemia
Mikä on jänisrutto?
Jänisrutto eli tularemia on Francisella tularensis -bakteerin aiheuttama tartuntatauti. Jänisrutto on pääasiassa eläinten tauti, mutta se voi tarttua myös ihmiseen.
Jänisruttoa esiintyy pääasiassa pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Amerikassa, monissa Euroopan osissa, entisen Neuvostoliiton alueella, Kiinassa ja Japanissa.
Pohjoismaissa Francisella tularensis -bakteerin säilymönä pidetään pienjyrsijöitä ja jäniksiä. Bakteeri voi säilyä kuukausia elinkykyisenä maaperässä, vedessä ja eläinten raadoissa.
Miten jänisrutto tarttuu?
Jänisruttotartunta leviää pääasiallisesti hyönteisten pistojen välityksellä.
Jänisruttotapaukset ilmenevätkin lähinnä heinä–lokakuun aikana, kun hyönteisten määrä on suurimmillaan. Tartunnan voi saada myös suoraan sairaasta eläimestä sitä käsiteltäessä.
Bakteeria sisältävä ruoka tai juoma voi myös olla tartunnanlähde. Hengitysteiden kautta tartunnan voi saada, jos hengittää Francisella tularensis -bakteeria sisältävää pölyä.
Tauti ei tartu suoraan ihmisestä toiseen.
Miten jänisruton tarttuminen ehkäistään?
Jänisrutolta suojaavaa rokotetta ei ole saatavilla. Hyönteisten pistojen välttäminen peittävällä vaatetuksella ja hyönteistentorjunta-aineilla estää jänisruttotartuntaa.
Sairaita tai kuolleita eläimiä käsiteltäessä on suojauduttava käyttämällä suojakäsineitä ja
-vaatetusta. Käsittelyn jälkeen kädet pestään hyvin vedellä ja saippualla.
Ruoaksi valmistettava riistaliha on kypsennettävä huolellisesti. Kaivovesi tulee suojata niin, että eläimet eivät pääse saastuttamaan sitä. Pintavesien juomista tulee välttää.
Mitkä ovat jänisruton oireet?
Itämisaika vaihtelee yhdestä vuorokaudesta kahteen viikkoon, mutta on keskimäärin 3–5 vuorokautta.
Taudinkuva vaihtelee tartuntatavasta riippuen. Tavallisimman tartuntatavan, hyönteisenpiston, aiheuttamat oireet ovat:
- kuume
- pistokohtaan kehittyvä paikallinen haavauma
- tulehdus läheisissä imusolmukkeissa
Keuhkokuumetta esiintyy tyypillisesti hengitysteitse saadussa tartunnassa.
Muita tautimuotoja ovat nielun ja kaulan alueen imusolmukkeiden tulehdus tai silmien sidekalvontulehdus. Yli kolmasosalla jänisruttoa sairastavista esiintyy ihottumaa. Oireeton tartunta on yleinen, sen osuus on 50 % tapauksista.
Mitkä ovat jänisruton jälkitaudit ja seuraukset?
Jänisruton sairastaminen ja siitä toipuminen voivat kestää pitkään.
Miten jänisrutto todetaan?
Valtaosa jänisruttotapauksista todetaan tyypillisen taudinkuvan perusteella tai verinäytteestä todettujen vasta-aineiden avulla.
Vasta-aineet nousevat vasta 14–21 vuorokauden kuluttua oireiden alusta.
Bakteeri voidaan viljellä esimerkiksi imusolmukemärkänäytteestä. Viljely vaatii erikoismenetelmiä ja turvalaboratorio-olosuhteita.
Miten jänisruttoa hoidetaan?
Jänisruttoa hoidetaan antibiooteilla.
Hoidoksi suositellaan esimerkiksi siprofloksasiiniä, doksisykliiniä tai aminoglykosidiryhmän lääkkeitä. Penisilliinijohdannaiset ja sen sukulaiset eivät tehoa. Joskus märkiviä imusolmukkeita joudutaan avaamaan ja tyhjentämään.