Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeudet 2010–2018

Terveydenhuollon ammattioikeuden haltijoiden ikääntyminen on pysähtynyt 2010-luvulla

Vuonna 2018 työikäistä (18–68-vuotiaista) 457 600 henkilölle oli myönnetty yhteensä 733 700 ammatinharjoittamisoikeutta sosiaali- tai terveydenhuollossa. 2010-luvulla ammattioikeuksien haltioilla oli keskimäärin 1,25 ammattioikeutta.

Tilasto perustuu Valviran sosiaali- ja terveydenhuollon ammatinharjoittamisoikeuden omaavien keskusrekisteriin. Tilasto kuvaa sitä potentiaalista ammattilaisten määrää, joka voi työskennellä sosiaali- ja terveydenhuollon nimikesuojattavissa tai laillistettavissa ammateissa. Tilasto ei kuvaa sitä, kuinka moni sosiaali- ja terveydenhuollossa todellisuudessa työskentelee. Lisäksi tilastot on rajattu ikäluokkaan 18–68-vuotiaat.

Vuodesta 2010 vuoteen 2018 ammattioikeuksien määrä on lisääntynyt 414 800 terveydenhuollon ammattioikeudesta 733 700 oikeuteen ja ammattioikeuden haltijoiden määrä 335 700 henkilöstä 457 600 henkilöön. Merkittävä osa kasvusta on lainsäädännön muutoksista johtuvaa, sillä esimerkiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöt kirjattiin vasta vuodesta 2016 lähtien mukaan Valviran ammattihenkilörekisteriin.

Vuodesta 2000 vuoteen 2010 rekisteriin laskettujen terveydenhuollon ammattioikeuden haltijoiden keski-ikä kasvoi nopeasti hieman yli 41 vuodesta lähes 45 vuoteen. Sen sijaan 2010-luvulla kasvu pysähtyi ja sosiaalihuollon ammattioikeuksien haltijoiden myötä, vuodesta 2017 lähtien ammattioikeuksien haltijoiden keski-ikä jopa kääntyi laskuun.

Lataa koko tilastoraportti

graafi tilastosta
Kuvio 1. Sosiaali- tai terveydenhuollon työikäisten (18–68-vuotiaiden) ammattioikeudenhaltijoiden keski-ikä 2000–2018.

Tilastoraportin liitetaulukot

Tilastokuvaus

Tilasto perustuu Valviran sosiaali- ja terveydenhuollon ammatinharjoittamisoikeuden omaavien keskusrekisteriin. Tällöin on huomattava, että yhdellä henkilöllä saattaa olla monia ammattioikeuksia joko rinnakkain, toisistaan erillään tai esimerkiksi ammattiin johtavan koulutuksen tuomien erikoistumisoikeuksien perusteella. Lisäksi tilastot on rajattu ikäluokkaan 18–68-vuotiaat. Tilasto on osa laajempaa terveyden- ja sosiaalihuollon henkilöstöä koskevaa THL:n tilastointia.

Tilasto kuvaa sitä potentiaalista ammattilaisten määrää, joka saa työskennellä sosiaali- ja terveydenhuollon nimikesuojattavissa tai laillistettavissa ammateissa. Tilasto ei kuvaa sitä, kuinka moni sosiaali- ja terveydenhuollossa todellisuudessa työskentelee. Rekisteröityjen ammattihenkilöiden työskentelyä sosiaali- ja terveysalalla kuvaavat tiedot tuotetaan Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilastosta sekä julkisen sektorin osalta Kuntien ja kuntayhtymien palkkatilastosta myöhemmin.

Lähde

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeudet 2010–2018

Tilastoraportti 02/2020, 24.1.2020.

Lisätietoja

Essi Karvonen
puh. 029 524 8475

sähköposti: [email protected]

TAUSTATIETOJA

ANNA PALAUTETTA