Osallistu tutkimukseen

Kolme lasta roikkuu pää alaspäin kiikuissa koulun pihalla.

Lapsen uni ja terveys (CHILD-SLEEP) -tutkimuksen 10–­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­11-vuotiskysely kerää tietoa lapsen ja vanhemman nukkumisesta sekä perheiden hyvinvoinnista. Lapsen uni ja terveys -tutkimus on THL:n, Pirkanmaan hyvinvointialueen sekä Tampereen, Itä-Suomen ja Helsingin yliopiston yhteistyössä toteuttama.

Näin vastaat Lapsen uni ja terveys -kyselyyn

 Voit vastata kyselyihin kutsun mukana tulleen käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Käyttäjätunnus ja salasana löytyvät postitse saamasi kutsun yläkulmasta. Halutessanne voitte pyytää paperiset kyselyt [email protected] -sähköpostiosoitteesta. Kyselylomakkeet ovat saatavilla vain suomen kielellä.

Osallistu kyselyyn klikkaamalla tästä.

Miten sinun perheesi valittiin osallistumaan?

Teidät on valittu mukaan Lapsen uni ja terveys -tutkimukseen Digi- ja väestötietoviraston toteuttaman satunnaisotannan perusteella. Tutkimukseen on valittu mukaan 10–­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­11-vuotiaita Suomessa asuvia lapsia ja heidän vanhempansa.

Lapsen uni ja terveys -tutkimus on käynnistynyt vuonna 2010 Pirkanmaalla ja jo lähes 2000 lapsiperhettä on osallistunut siihen. Tule mukaan tutkimukseen lapsiperheiden hyvinvoinnista!

Osallistumalla autat kehittämään perheiden palveluita. Jokaisen tutkimukseen mukaan pyydetyn henkilön panos on tärkeä. Vanhemmat ja lapset voivat näin itse kertoa, miten he voivat ja mitä palveluja he käyttävät.

Kyselyn alussa kysytään vanhemman ja lapsen suostumusta osallistumiseen. Vanhemmat voivat osallistua tutkimukseen, vaikka lapsi ei haluaisikaan vastata omaan kyselyynsä. Vanhemmille on omien kyselyiden lisäksi kysely lapsesta, jonka kumpikin vanhempi voi täyttää itse tai vanhemmat voivat täyttää sen yhdessä. Vanhemman kyselyihin vastaaminen vie aikaa noin 30 minuuttia. Lapsen kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 20 minuuttia.

Vastaustenne käsittely

Teistä ja lapsestanne kerättyjä tietoja ja tutkimustuloksia käsitellään luottamuksellisesti salassapitovelvollisuutta ja tietosuojalakia noudattaen. Kaikki tietojanne käsittelevät tahot ja henkilöt ovat salassapitovelvollisia. Tutkimusaineisto ja teidän ja lapsenne tiedot sen osana analysoidaan koodattuina, jolloin yksittäisen tutkittavan tunnistaminen ei ole mahdollista tutkimustulosten julkaisuista tai selvityksistä.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Teillä on oikeus kieltäytyä siitä sekä peruuttaa tutkimukseen antamanne suostumus milloin tahansa tutkimuksen aikana ilman perusteluita ilmoittamalla siitä tutkimushenkilökunnalle sähköpostilla ([email protected]).

Tietoa henkilötietojesi käsittelystä ja oikeuksistasi saat Lapsen uni ja terveys -tutkimuksen tietosuojailmoituksesta.
thl.fi/lapsenuni/tietosuoja

Lisätietoa tutkimuksesta löydät vanhemman ja lapsen tiedotteesta.
Vanhemman tiedote
Lapsen tiedote

Lisätietoa tutkimuksesta

Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0504702586 (arkisin klo 9-12)