Suuri osa alkuvuoden hepatiitti E -tartunnoista on todennäköisesti peräisin meetvurstista

Julkaisuajankohta 26.3.2024 9.13
Uutinen

THL:n tartuntatautirekisteriin on tammi-maaliskuun aikana ilmoitettu yhteensä 123 hepatiitti E-tapausta eri puolilta Suomea.

THL on tyypittänyt 64 tartunnan saaneen näytteissä todetut hepatiitti E -virukset. Valtaosa (95 %) tyypitetyistä viruksista kuului genotyyppeihin HEV-3f ja HEV-3e. Kotimaisen valmistajan meetvursteista todetut hepatiitti E -virukset olivat samankaltaisia potilasnäytteistä havaittujen virusten kanssa. Meetvurstierät, joissa on todettu hepatiitti E-virusta, on poistettu myynnistä.

THL toteutti hepatiitti E:stä myös kyselytutkimuksen. Sen mukaan tartunnan saaneet olivat nauttineet kyseisen valmistajan meetvurstituotteita useammin kuin väestörekisteristä satunnaisesti poimitut vertailuhenkilöt. Tartunnan saaneista suurin osa kertoi joko syöneensä tai mahdollisesti syöneensä kyseisen valmistajan tuotteita.

THL jatkaa selvitystyötä yhteistyössä Ruokaviraston sekä alueellisten ja paikallisten terveydenhuollon ja elintarvikevalvontaviranomaisten kanssa.

Ihmiset saavat tartunnan yleensä elintarvikkeista

Hepatiitti E on viruksen aiheuttama maksatulehdus.  Se on suurimmalla osalla tartunnan saaneista oireeton. Tartunnan oireita voivat olla muun muassa kuume, vatsatautioireet ja ihon ja silmän kovakalvon keltaisuus. Oireet ilmaantuvat keskimäärin 40 päivän kuluttua tartunnan saamisesta.

Ihminen saa tartunnan yleensä elintarvikkeista. Hepatiitti E -virus voi levitä ihmisten tai eläinten ulosteen välityksellä veteen ja elintarvikkeisiin, ja sitä esiintyy myös tartunnan saaneen eläimen sisäelimissä. Tartunnan voi saada myös suorassa kontaktissa virusta erittävän ihmisen tai eläimen ulosteeseen. 

Meetvursti on kestomakkara, joka kypsennetään kylmäsavustusmenetelmällä. Hepatiitti E-virukset saattavat säilyä kylmäsavustetuissa kestomakkaroissa, jos virusta on ollut raaka-aineissa. Normaali ruoan kuumennus tuhoaa hepatiitti E -viruksen.  

HEV-3f ja HEV-3e ovat yleisiä hepatiitti E:n genotyyppejä Euroopassa, ja niitä esiintyy sekä ihmisissä että sioissa.

Lisätiedot

Suuri osa hepatiitti E-tartunnoista todennäköisesti peräisin meetvurstista (Ruokaviraston tiedote 26.3.2024)

Mikä on hepatiitti E (THL)

Alkuvuonna on todettu tavanomaista enemmän hepatiitti E -tartuntoja – THL selvittää tartuntojen välisiä yhteyksiä (THL:n uutinen 12.3.2024)

THL selvittää hepatiitti E -tartuntojen yhteyttä meetvurstiin (THL:n uutinen 7.3.2024)

Alkuvuonna on todettu tavanomaista enemmän hepatiitti E -tartuntoja – lihatuotteiden mahdollisuutta taudin aiheuttajana selvitetään (THL:n uutinen 13.2.2024)

Tammikuussa on todettu tavanomaista enemmän hepatiitti E -tartuntoja – THL selvittää lisääntymisen syytä (THL:n uutinen 24.1.2024)

Ruska Rimhanen-Finne (hepatiitti E -seuranta ja epidemiaselvitys)
epidemiologieläinlääkäri
THL
p. 029 524 8942
[email protected] 

Päivi Laurila (virusten tyypitys)
erityisasiantuntija
THL
p. 029 524 8023
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto hepatiitti e - Infektiotaudit ja rokotukset