Monialainen yksilökohtainen opiskeluhuolto

Monialainen yksilökohtainen opiskeluhuolto voi olla tarpeellista opiskelijan tuen tarpeen selvittämiseksi ja opiskeluhuollon tuen järjestämiseksi. Sitä voidaan toteuttaa

  • konsultaationa eli neuvon kysymisenä 
  • opettajan ja opiskeluhuollon palvelun ammattilaisen parityönä tai opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisten, esimerkiksi terveydenhoitajan ja kuraattorin parityönä
  • monialaisessa asiantuntijaryhmässä 
  • verkostotapaamisessa, jossa on mukana (opiskelijan ja huoltajan lisäksi) oppilaitoksessa työskenteleviä opetus- ja/ tai opiskeluhuoltopalvelujen työntekijöitä sekä oppilaitoksen ulkopuolisia ammattilaisia esimerkiksi lastensuojelusta tai erikoissairaanhoidosta.

Opiskelijat ja huoltajat ovat vahvasti osallisina monialaisessa yksilökohtaisessa opiskeluhuoltotyössä.

Monialainen asiantuntijaryhmä tukee opiskelijaa

Monialainen asiantuntijaryhmä kootaan tapauskohtaisesti opiskelijan tueksi silloin, kun hänen huolta herättävän tilanteensa selvittelyyn ja hoitamiseen tarvitaan eri alojen asiantuntijoita. Näin toimitaan etenkin silloin, kun tarvitaan monialaista yhteistyötä opetushenkilöstön ja opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstön välillä. Ryhmän tehtävänä on selvittää opiskelijan tuen tarvetta sekä tukea ja järjestää tarvittavia opiskeluhuollon tai muita palveluja.

Monialaisen asiantuntijaryhmän kokoaminen ja suostumus 

Monialaisen asiantuntijaryhmän kokoaa työntekijä, jolla huoli herää ja joka havaitsee monialaisen opiskeluhuollon tarpeen ja jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ryhmän kokoamista ei voi määritellä tietyn henkilön tai ammattiryhmän tehtäväksi.

Ryhmän kokoaminen ja työskentely perustuvat opiskelijan (ikä- ja kehitystasoisesti) tai huoltajan tai muun laillisen edustajan suostumukseen. Ryhmän kokoonpanosta ja työskentelyn aloittamisesta voidaan sopia suullisesti, mutta ensimmäisessä kokouksessa on hyvä pyytää suostumus kirjallisena.

Ennen kuin opiskelija tai huoltaja antaa suostumuksensa, on varmistuttava, että häntä on informoitu ryhmän työskentelytavoista. Lisäksi tulee varmistaa, että suostumuksen antaja tietää, että asiantuntijaryhmän jäsenillä on oikeus ilmaista toisilleen myös salassa pidettävät asian hoitamisen kannalta välttämättömät tiedot. Lisäksi asiantuntijaryhmä voi konsultoida muita tarvittavia asiantuntijoita.

Monialaisen asiantuntijaryhmän kokoonpano

Opiskelija sekä tilanteen mukaan huoltaja(t) osallistuvat aina monialaiseen asiantuntijaryhmään.

Asiantuntijaryhmässä on mukana aina sekä opetushenkilöstöä että opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisia. Ryhmään voi kuulua tarpeen mukaan esimerkiksi opettaja, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi ja lääkäri. Luokanopettaja tai ryhmänohjaaja on usein hyvä olla mukana, mikäli siihen on opiskelijan suostumus. Opettaja ja ryhmänohjaaja tuntevat usein parhaiten opiskelijan päivittäiset, opiskeluun liittyvät ongelmat.

Monialaisen asiantuntijaryhmän kokoontumisiin voi ryhmän jäsenten lisäksi osallistua myös muita henkilöitä (esimerkiksi opiskelijan läheisiä tai opiskeluhuollon yhteistyötahoja) oppilaan tai opiskelijan tai huoltajan kirjallisella suostumuksella. Heistä ei kuitenkaan tule asiantuntijaryhmän jäseniä, eikä heillä ole käyttöoikeutta opiskeluhuoltokertomukseen.

Monialaisen asiantuntijaryhmän kirjaukset

Monialainen asiantuntijaryhmä valitsee keskuudestaan vastuuhenkilön, joka vastaa prosessin etenemisestä sekä yhteisiä palavereita koskevista kirjauksista. Kirjaukset tehdään opiskeluhuoltokertomukseen, johon kirjataan 

  • opiskelijan sekä alaikäisen kohdalla huoltajan tiedot  
  • asian aihe, tausta ja vireillepanija 
  • tiedot asian käsittelystä kokouksessa ja kokoukseen osallistuvat henkilöt ja heidän asemansa 
  • suunnitelma toimenpiteistä yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi ja seurannasta vastaavat tahot
  • opiskelijaa koskeva välttämätön tieto liittyen opiskeluhuollossa toteutettuihin ja toteutettaviin toimenpiteisiin 
  • kirjauksen päivämäärä, sen tekijä ja hänen ammattinsa tai virka-asemansa.

Myös muut monialaisen asiantuntijaryhmän jäsenet voivat kirjata opiskeluhuoltokertomukseen omissa työtehtävissään saamiaan tietoja, jotka ovat ryhmän yhteisen toiminnan ja opiskelijan tuen kannalta välttämättömiä.

Ryhmän jäsenenä olevat opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaiset tekevät lisäksi kirjaukset asiantuntijaryhmän tapaamisesta ja siellä hänen vastuulleen sovituista tehtävistä omiin potilas- tai asiakasasiakirjoihinsa.

Opiskeluhuoltokertomukset tallennetaan koulutuksen järjestäjän ylläpitämään opiskeluhuoltorekisteriin. Rekisterinpitäjä vastaa rekisterin tietosuojasta ja tietoturvasta ja nimeää rekisterille vastuuhenkilön. Rekisterille nimetty vastuuhenkilö määrittelee tapauskohtaisesti käyttöoikeudet rekisteriin. Käyttöoikeus on kaikilla niillä monialaisen asiantuntijaryhmän jäsenillä, jotka kulloisellakin hetkellä ovat suostumuksen perusteella asiantuntijaryhmän jäseniä.

Rekisterin vastuuhenkilön tehtäviin kuuluu myös päättää, mitä tietoja opiskeluhuoltorekisteristä annetaan, kun joku niitä pyytää.

Opiskeluhuoltorekisteri on tarkoitettu monialaisen asiantuntijaryhmän jäsenten yhteiseen käyttöön opiskelijan asian hoitamiseksi ja opiskelijan tukemiseksi. 

Lisätietoa