RAI-erityisasiantuntijoiden kehittämispäivä
RAI-erityisasiantuntijoiden kehittämispäivä
Keskiviikko 5.11.2025 klo 10.00 – 16.00
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL:n koordinoima RAI-erityisasiantuntijoiden kehittämispäivä tarjoaa mahdollisuuden kehittämistöistä oppimiselle ja hyvien käytäntöjen jakamiselle. Kehittämispäivä on tärkeä RAI-erityisasiantuntijavalmennettaville, sillä valmistuvat RAI-erityisasiantuntijat esittelevät valmennuksen aikana toteuttamiaan kehittämistöitä, joiden avulla he ovat kehittäneet sekä omaa että organisaationsa RAI-työskentelyä.
Päivän aloittavat kokeneen RAI-erityisasiantuntijan urapolkuesitelmä sekä katsaus valmennuksessa tehtyjen kehittämistöiden aiheisiin ja painopisteisiin kautta aikain. Niiden jälkeen valmistuvien RAI-erityisasiantuntijoiden kehittämistyöt esitellään kolmessa rinnakkaisessa miniseminaarissa.
Tilaisuus järjestetään Teams-etäyhteyksin. Tilaisuutta ei tallenneta. Lähetämme Teams-linkin tilaisuutta edeltävänä päivänä ilmoittautuneen sähköpostiin.
Kohderyhmä
Tilaisuus on suunnattu RAI-erityisasiantuntijavalmennuksessa oleville ammattilaisille ja heidän työyhteisöilleen, aiemmin valmistuneille RAI-erityisasiantuntijoille sekä THL:n yhteisrahoitteiseen RAI-vertailukehittämiseen osallistuvien organisaatioiden henkilöstölle sekä yhteisrahoitteisesta RAI-vertailukehittämisestä kiinnostuneille.
Järjestäjä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Hinta
Tilaisuus on maksuton.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen 29.10.2025 klo 16.00 mennessä. Osallistumislinkki lähetetään päivää ennen tilaisuutta osallistujan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.
Ilmoittaudu tällä lomakkeella 29.10.2025 mennessä
THL:n tilaisuuksissa noudatetaan Turvallisempien tapahtumien periaatteita. Osallistuessasi tilaisuuteen sitoudut noudattamaan näitä periaatteita.
Ohjelma
10.00–10.10 Kehittämispäivän avaus ja päivän ohjelman esittely
Maarit Lind, kehittämispäällikkö, THL
10.10–10.40 Urapolkuni RAI-erityisasiantuntijana
Satu Vihersaari-Virtanen, hoitotyön asiantuntija, Helsingin kaupunki
10.45–11.15 RAI-erityisasiantuntijavalmennuksen kehittämistyöt kautta aikain – näkymiä aihepiireihin ja painopisteisiin
Maarit Lind, kehittämispäällikkö, THL
11.15–11.30 Valmistuvien RAI-erityisasiantuntijoiden kehittämistyöt 2025 – esittely ja miniseminaariohjeistus
Maarit Lind, kehittämispäällikkö, THL
11.30–12.30 Lounas
12.30–15.15 Miniseminaarit 1, 2 ja 3
Kuhunkin miniseminaariin on omat erilliset Teams-kokouslinkit, jotka jaetaan osallistujille kehittämispäivää edeltävänä päivänä sähköpostitse. Lisäksi osallistumislinkit jaetaan ennen lounasta kehittämispäivän yhteisessä osassa. Miniseminaarien jälkeen palataan yhteiseen osaan.
Miniseminaari 1
12.30– 12.45 Miniseminaarin avaus ja käytännön asiat
puheenjohtaja Liisa Kela, erikoissuunnittelija, THL
12.45–13.05 RAI-vertailutiedon hyödyntäminen ikäihmisten kaatumisen riskitekijöiden tunnistamisessa ja kaatumisten seurannassa
Katri Halttunen, laatupäällikkö Esperi Care Oy
13.05–13.25 Asiakkaan RAI-arviointiin osallistumisen lisääminen Pirkanmaan hyvinvointialueella vammaisten palveluissa
Laura Harala, suunnittelija ja Sini Mikkola, suunnittelija, Pirkanmaan hyvinvointialue
13.25–13.45 Asiakasosallisuutta RAI-arviointiin ryhmäkoti Helmessä
Veera Tervo, vastaava sairaanhoitaja, Helsingin kaupunki
13.45–14.00 TAUKO
14.00–14.20 RAI-tiedon hyödyntäminen ikääntyneiden omaishoidon tuessa
Mari Holm-Konttas, palveluohjaaja, työsuojeluvaltuutettu, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
14.20–14.40 Kotihoidon vastaavien sairaanhoitajien ja sairaanhoitajien RAI-roolien kehittäminen - portti parempaan hoitoon
Marja Janhunen, kotihoidon esihenkilö ja Saara Tallila, kotihoidon esihenkilö, Helsingin kaupunki
14.40–15.00 RAI-tiedon hyödyntäminen omavalvontasuunnitelmassa laadun kehittämiseksi iäkkäiden palveluissa
Christel Harjanne, enhetschef ja Julia Harjanne teamledare, Folkhälsan Välfärd ab
15.00–15.15 Miniseminaarin yhteenveto ja siirtyminen takaisin yhteiseen tilaisuuteen
puheenjohtaja Liisa Kela, THL
Miniseminaari 2
12.30–12.45 Miniseminaarin avaus ja käytännön asiat
puheenjohtaja Nina Pellosniemi, erikoissuunnittelija, THL
12.45–13.05 Laatua kotihoitoon kaatumisen ehkäisyn RAI-toimintamallilla Pirkanmaan hyvinvointialueella
Mari Jokela, suunnittelija, Pirkanmaan hyvinvointialue
13.05–13.25 Hyvän ravitsemustilan edistäminen Vantaan ja Keravan iäkkäiden palveluissa RAI-tiedon avulla
Sari Juvanen, kotihoidon esihenkilö ja Anna-Katriina Siivonen asiantuntija, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
13.25–13.45 RAI-arviointi johtamisen välineenä asiakasosallisuuden lisäämiseksi
Minna Kivistö, kotihoidon esihenkilö, Helsingin kaupunki
13.45–14.00 TAUKO
14.00–14.20 Moniammatillinen suunnitelma koulutuksesta sekä RAI-tiedon hyödyntämisestä Kuurojen Palvelusäätiön Palvelukeskus Sampolassa
Kirsi Lustig, sairaanhoitaja ja ryhmänvastaava, Kuurojen palvelusäätiö
14.20–14.40 Tiedolla johtamisen polku Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella
Helena Nivala, laatuneuvoja ja Sari Suurjoki-Niemi asiantuntija Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
14.40–15.00 Hoitajien usko asukkaan toimintakyvyn kohenemiseen ja ylläpitämiseen
Jaana Tiensuu, lähihoitaja, Pirkanmaan hyvinvointialue
15.00–15.15 Miniseminaarin yhteenveto ja siirtyminen takaisin yhteiseen tilaisuuteen
puheenjohtaja Nina Pellosniemi, THL
Miniseminaari 3
12.30–12.45 Miniseminaarin avaus ja käytännön asiat
puheenjohtaja Sari Koivisto, erikoissuunnittelija, THL
12.45–13.05 Kulttuurinen henkilöprofiili vahvistamassa asiakkaiden mielekästä arkea Helsingin kaupungin Vuorensyrjän palvelutalossa
Arja Mannila, osastonhoitaja, Helsingin kaupunki
13.05–13.25 RAI-tiedon hyödyntäminen vanhusten palvelujen laadunvalvonnassa lainsäädännön ja järjestämisvastuun näkökulmasta
Mikko Männikkö, laadunvalvonnan erityisasiantuntija, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
13.25–13.45 RAI-tiedon hyödyntäminen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön lähijohtamisessa ja omavalvonnassa
Annika Luukkonen, RAI-asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
13.45–14.00 TAUKO
14.00–14.20 Kinestetiikan voimavaralähtöisen toimintamallin RAI-tiedolla johtaminen ja kehittäminen ikäihmisten kotiin annettavissa palveluissa
Anne Pasanen, kinestetiikka-asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
14.20–14.40 Lapin hyvinvointialueen kotihoidon RAI-vastaavien käytänteiden yhtenäistäminen - RAI-vertailutieto koulutusmateriaalin laatimisen tukena
Raisa Viik, RAI-koordinaattori, Lapin hyvinvointialue
14.40–15.00 Miniseminaarin yhteenveto ja siirtyminen takaisin yhteiseen tilaisuuteen
puheenjohtaja Sari Koivisto, THL
15.15–15.30 Yhteenveto ja näkemiin
Maarit Lind, kehittämispäällikkö, THL
15.30–16.00 Valmistuneen RAI-erityisasiantuntijaryhmän oma karonkka
Lisätietoja
Maarit Lind
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7243
sähköposti: [email protected]
Tietoa THL:n RAI-erityisasiantuntijavalmennuksesta
Yhteisrahoitteinen RAI-toiminta
Palvelutarpeiden arviointi RAI-järjestelmällä