Järjestäjäkysely

Kysely iäkkäiden palvelujen järjestäjille (kuntakysely)

Vanhuspalveluista on tärkeää saada valtakunnallisesti kattavaa tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja vanhuspalvelulain muutosten voimaantulon lähestyessä. 

Osana THL:n Vanhuspalvelujen tila -tiedonkeruuta kootaan tietoa iäkkäiden palvelujen järjestämisestä. Tuorein kysely on tehty syyskuussa 2022 ja se on viimeinen kunnille tehtävä kysely. Kyselyyn vastasivat vanhuspalvelujohtajat kunnissa sekä järjestämisvastuisissa kuntayhtymissä ja yhteistoiminta-alueilla. Kysely tehdään usein yhteistyössä esimerkiksi terveydenhuollon tai perhehoidon asiantuntijoiden kanssa. Vastaava kysely on tehty kahden vuoden välein vuodesta 2014 lähtien.

Kyselyllä tuotetaan ajankohtaista tietoa iäkkäiden palveluista

Kyselyllä seurataan mm. vanhuspalvelulain, laatusuosituksen sekä Ikäohjelman ja muiden kansallisten kehittämishankkeiden toteutumista alueilla. 

Osa kysymyksistä toistuu eri tutkimuskerroilla, jolloin vastauksista muodostuu pitkiä vertailukelpoisia aikasarjoja Manner-Suomen vanhuspalvelujen tilasta. Uudet teemat keskittyvät ajankohtaisesti tärkeisiin aiheisiin. 

Uusimman kyselyn teemoja ovat mm.

  • ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevat palvelut
  • asumista ja asuinympäristöä koskevat kysymykset
  • muistisairauksiin varautuminen
  • asiakas- ja palveluohjaus ja palvelujen integraatio
  • RAI-arviointijärjestelmän käyttöönotto
  • iäkkään henkilön palveluntarpeisiin vastaaminen ja palvelujen riittävyys
  • palveluja koskevat määräajat
  • valvontaan liittyvät kysymykset
  • työvoiman saatavuuteen liittyvät kysymykset
  • teknologian hyödyntämismahdollisuudet
  • omais- ja perhehoito
  • palliatiivinen hoito ja saattohoito
  • huoli-ilmoitukset ja kaltoinkohtelun ehkäisy

Tulokset

Kauppinen, Sari; Forsius, Pirita; Kainiemi, Emma (2023) Iäkkäiden palvelujen järjestämisen tila hyvinvointialueiden aloittaessa : Vanhuspalvelujen tila -seurannan järjestäjäkyselyn tuloksia 2014-2022. Raportti 4/2023. 

Kainiemi, Emma; Kauppinen, Sari; Kehusmaa, Sari (2022) Hoiva-avustajia halutaan palkata lisää - esteenä heikko saatavuus. Tutkimuksesta tiiviisti 45/2022

 

Lisätiedot

Pirita Forsius 
Tutkija
puh. 029 524 7370
Sähköposti: [email protected] 

Kyselyyn vastaamiseen liittyvät kysymykset: 
vanhuspalvelulaki(at)thl.fi.