Torjuntatoimintakyselyn tuloksia

Torjuntatoimintakyselyllä kartoitetaan Suomen akuuttisairaaloiden hoitoon liittyvien infektioiden torjuntaa ja siihen suunnattuja resursseja edellisen vuoden aikana. Sivun lopussa olevaan taulukkoon on koottu yhteenvetoa aiempien vuosien kyselyiden tuloksista.

Hoitohenkilökunnan influenssarokotuskattavuutta on seurattu vuosittain alkaen kaudesta 2017/2018, jolloin uudistettu tartuntatautilaki astui voimaan. Influenssarokotuskattavuus nousi neljän ensimmäisen seurantakauden aikana ja on sen jälkeen tasoittunut. Sairaaloiden välillä oli aiempaan tapaan merkittävää vaihtelua.

Hygieniahoitajien määrä suhteessa vuodepaikkoihin on pysynyt samalla tasolla aiempiin vuosiin verrattuna.

Käsihuuhdekulutus on seuranta-aikana noussut  sekä koko sairaalan tasolla (sisältää teho-osastot) että somaattisilla vuodeosastoilla. Sairaalakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria.

Suurin osa sairaaloista myös havainnoi käsihygieniatilanteita, mikä antaa pelkkää käsihuuhdekulutusseurantaa paremman kuvan käsihygienian toteutumisesta.

Valtaosa toimintayksiköistä seuraa mikrobilääkekulutusta. Kirjallisia ohjeita mikrobilääkkeiden käyttöön on hyvin saatavilla.

Torjuntatoimintakyselyn tuloksia on vuodesta 2018 alkaen esitelty myös sairaanhoitopiirien arviointiraporttien Terveydensuojelu-osiossa, ja ne ovat saatavilla Sotkanetista. Arviointiraporteissa ja Sotkanetissa tuloksia on käsitelty sairaanhoitopiireittäin, ei yksittäisen toimintayksikön tai sairaalan osalta.
Sotkanet-tilastotietokanta

Taulukko. Torjuntatoimintakyselyn tuloksia vuosilta 2017–2023
  2022/2023 2021/2022 2020/2021 2019/2020 2018/2019 2017/2018
Erikoissairaanhoidon
toimintayksiköiden lukumäärä
32 32 33 33 36 39
 

Mediaani (keskiarvo; vaihteluväli sairaaloittain)

Hoitohenkilökunnan
influenssarokotuskattavuus (%)
83 (80; 44–100) 85 (81; 48–100) 90 (87; 24–100)  90 (88; 54– >95) 91 (91; 57– >95) 84 (84; 48– >95)
Hygieniahoitajien määrä /
250 vuodepaikkaa
1,6 (1,8; 0,3–5,1)   1,5 (1,7; 0,3–4,8)

1,3 (1,6; 0,3–4,8)    

1,4 (1,6; 0,3–3,8)    

1,4 (1,5; 0,2–3,1)    1,6 (1,6; 0,2–4,3)

Käsihuuhdekulutus somaattisessa
erikoissairaanhoidossa:
vuodeosastot (litraa / 1000 hoitopäivää)

71 (79; 25–191)    71 (85; 30–203)    

77 (90; 36–237)    

65 (71;28–197) 

64 (67; 27–146)     54 (54; 11–140)
Käsihuuhdekulutus somaattisessa
erikoissairaanhoidossa:
koko sairaala (litraa / 1000 hoitopäivää)
80 (82; 32–191)     79 (89; 30–203)     79 (94; 36–237)     68 (75; 31–197)     67 (69; 27–146)    57 (55; 22–140)
 

Lukumäärä (%)

Käsihygieniatilanteita havainnoitu 28/32 (86)     26/31 (81)    30/33 (91)     28/33 (85)     28/36 (78)   
Mikrobilääkekulutusseuranta 28/32 (88)     26/31 (81)     27/33 (82)     27/33 (82)     30/36 (83)  
Kirjalliset ohjeet mikrobilääkkeiden käyttöön 29/32 (91)     28/31 (88)     31/33 (94)    30/33 (91)     31/36 (86)  

Katso myös

Kysely torjuntatoimista akuuttisairaaloille