Ohje eristys- ja karanteenilomakkeiden täyttämiseen

Tartuntatautilakiin perustuvan päätöksen eristämisestä (§63, 1227/2016) ja karanteenista (§60, 1227/2016) yleisvaarallisessa tartuntataudissa tai sen epäilyssä tekee  virkasuhteinen hyvinvointialueen tartuntataudeista vastaava lääkäri. Hän myös täyttää päätöksestä lomakkeen. 

Kansallisesti määriteltyjä virallisia lomakkeita ei ole. THL:n aineistopankissa olevat lomakkeet on laatinut sosiaali- ja terveysministeriö organisaatioiden avuksi.
Eristys- ja karanteenilomakkeet

Lomakkeen sijaan karanteeni- tai eristyspäätös voidaan kunnissa kirjata salaisena myös asianhallintatietojärjestelmään ja allekirjoittaa sähköisesti.  

Kyseessä on hallinnollinen päätös. On tärkeää etukäteen määritellä, miten lomakkeet ja päätös säilytetään. Tässä voidaan käyttää esimerkiksi kunnan arkistointikäytäntöjä. Menettelytavat tulee määritellä organisaatiokohtaisesti

Lääkäri tekee päätöksestä merkinnän potilasasiakirjoihin, esimerkiksi "Tehty eristämis-/karanteenipäätös." Tämän lisäksi lääkäri tekee tartuntatautilain edellyttämän tartuntatauti-ilmoituksen.

Täytetyn lomakkeen kopio lähetetään asiakkaalle tai potilaalle sekä Kelaan. Asiakkaalle tai potilaalle lähetetään päätöksen liitteenä myös valitusohje ja -osoite.

Asiakas tai potilas tekee Kelaan oman hakemuksensa etuuksien saamiseksi. Etuuksia voi hakea myös lääkärintodistus A:lla, jos siinä on kerrottu samat tiedot kuin eristys/karanteenilomakkeessa ja sen on allekirjoittanut virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri. 
Ohjeet tartuntatautipäivärahasta (Kela)