Norovirusgenotyypit

Sivun sisältö 

Norovirustyyppien esiintyvyyden seuranta

THL on ylläpitänyt vuodesta 2006 alkaen seurantaa eri norovirustyyppien esiintyvyydestä Suomessa. 

Kliinisten laboratorioiden THL:een lähettämät noroviruspositiiiviset löydökset tyypitetään molekyyligeneettisesti Asiantuntijamikrobiologiayksikössä.

Tärkeimpiä muutoksia noroviruksen genotyypeissä 

Vuonna 2006 levisi uusi GII.4 -2006 -kanta, jonka seurauksena norovirustapaukset lisääntyivät huomattavasti vuonna 2007. Vuoden 2007 lopussa levisi jälleen uusi viruskanta GII.4 2006b, joka syrjäytti GII.4 -2006 kannan. 

Kanta GII.4 2006b pysyi vallitsevana aina vuoteen 2010 asti, jolloin uusi GII.4 2010 -kanta alkoi levitä sen rinnalla, nousten yleisimmäksi kannaksi vuonna 2012.

Uusi viruskanta kahden-kolmen vuoden välein 

Norovirukselle on tavanomaista, että kahden-kolmen vuoden välein tulee uusi viruskanta, jolle väestöllä ei ole immuniteettia, ja se pääsee siksi leviämään nopeasti. 

Vuonna 2013 Suomeen rantautuivat uuden tyyppiset GII.4 2012 Sydney- ja 2009 New Orleans -kannat. Näiden kahden viruskannan GII.Pe -variantit kiertävät edelleen Suomessa.  

Kaakkois-Aasiassa yleistä, 2015 alkaen epidemioita aiheuttanutta GII.17 -viruskantaa on löydetty Suomesta vain kolmesta epidemiasta: vuonna 2015 yhdestä ja 2017 kahdesta.

Keväällä 2016 Länsi-Suomesta löydettiin rekombinantti virus GII.P16-GII.2. Sama viruskanta aiheutti myös toukokuussa vatsatautiepidemian Silja Symphonylla. Myöhemmin kyseinen virus aiheutti myös Saksassa laajoja epidemioita. Virus kiertää edelleen. 

Vuonna 2017 Suomesta löytyi pääasiassa jo aiemmin kiertäneitä GII.Pe ja GII.P16-GII.2 viruskantoja. Norovirus oli 2017 monesti uutisissa, ja tämä on osaltaan voinut vaikuttaa matalampaan kynnykseen hakeutua hoitoon suolisto-oireiden takia ja siten korkeampiin tapausmääriin.

Norovirusgenotyypit vuonna 2019  

Vuoden 2019 norovirusnäytteitä tyypitettiin 25 epidemiassa ja näistä 21:ssä saatiin tyypitystulos. Norovirustyypit GI.P2 ja GII.P17 todettiin neljässä epidemiassa sekä norovirustyyppi GII.P16 kolmessa epidemiassa. Lisäksi Suomessa kiersivät norovirustyypit GI.P3, GI.P7 ja GII.P4, joista jokainen todettiin  kahdessa epidemiassa. Muita vuonna 2018 tavattuja norovirustyyppejä olivat GI.P6, GII.P7,GI.P4 ja rekombinanttiviruskanta GI.Pb-GI.6. 

Vuoden 2019 norovirustyypit GII.P17 sekä GII.P16 todettiin neljässä epidemiassa ja norovirustyypit GI.P4 ja GI.P7 kahdessa epidemiassa. Muita vuonna 2019 tavattuja norovirustyyppejä olivat GI.P3, GII.Pe ja GII.P7.

Norovirusgenotyypit vuosina 2020–2022 

Muiden tartuntatautien tapaan noroviruksen esiintyvyys laski huomattavasti koronaviruspandemian vuosina 2020–2021. Näytteitä myös tyypitettin huomattavan vähän. 

Vuonna 2020 Suomesta löydettiin norovirustyypit GII.P7 ja G1P2 ja vuonna 2021 norovirustyypit GII.P12, GII.P16, GII.P17 ja GII.P31. 

Vuonna 2022 norovirusnäytteitä tyypitettiin kahdeksassa epidemiassa, joista saatiin tyypitystulos. Epidemioiden aiheuttajina olivat norovirustyypit GII.P4, GII.P16 ja GII.3.

Suomessa esiintyvät norovirusgenotyypit 2014-2022 vuosien aikana. Tarkat norovirusgenotyyppien esiintyvyydet löytyvät tekstistä.   

Norovirusgenotyypit vuosina 2014–2022 taulukkomuodossa (pdf 104 kt)

Norovirusgenotyypit 2023

Vuoden 2023 kesäkuuhun mennessä tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 2685 norovirustapausta (2022: 3 463 tapausta, 2021: 192 tapausta). Ilmoituksia tehtiin kaikista sairaanhoitopiireistä.

Aikaisempien vuosien tapaan niitä oli eniten tammi‒toukokuun aikana, jolloin tehtiin 2 665 ilmoitusta eli 99 % kesäkuuhun mennessä ilmoitetuista tapauksista.

Osteriruokamyrkytysepidemiassa tyypitettiin kahta eri viruskantaa GI.P2-GI.2 ja  Rekombinantti noroviruskanta GIP4_GI5. Lisäksi norovirustyypit GI.2 sekä GII.P7 todettiin kahdessa epidemiassa ja GII.17  ja GII.8 yhdessä epidemiassa. 

Muita vuonna 2023 tavattuja norovirustyyppejä olivat GII.2 ja GII.4 Sydney 2012.

Kuva havainnollistaa norovirusgenotyyppien määrä vuoden 2023 alusta toukokuun loppuun mennessä. GI.2 on löydetty eniten. Muiden norovirusgenotyyppien esiintyvyydestä löytyy tekstistä.  

Kuva havainnollistaa norovirusgenotyyppien esiintyvyydet paikkakunnittain vuoden 2023 alusta toukokuun loppuun asti. Helsingistä löytyy enemmän genotyyppeja kuin Oulusta ja Tampereelta. Samoja norovirusgenotyyppejä kiertää myös eri paikkakunnissa, esimerkiksi norovirus GII.2 variantti löytyy sekä Helsingistä että Oulusta. Noroviruksille ominaista on se, että erilaisia norovirustyyppejä kiertää samaan aikaan.