Ihonsisäinen pistotekniikka
Tällä sivulla esitellään videolla ja kuvallisin ohjein, miten annat BCG-rokotteen intradermaalisesti, ID, vauvan olkavarteen.
On tärkeää, että rokote menee ihon sisään, sillä vahingossa ihon alle annettu BCG-rokote voi saada aikaan tavallista voimakkaamman paikallisreaktion.
Kuvalliset ohjeet
Rokotteen pistospaikka on vasemmassa olkavarressa noin yksi kolmannes olkavartta alaspäin. Pistosalue on rajattu kuvassa.
Tarkista, että neula on tiukasti kiinni ruiskussa.
Kiristä iho peukalon ja etusormen väliin.
Pidä ruisku lähes ihon pinnan suuntaisesti. Työnnä neula hitaasti neulanaukko ylöspäin noin 2 millimetrin pituudelta ihon pintakerrokseen. Neulan tulee näkyä ihon läpi työntämisen aikana. Varo lävistämästä ihoa.
Pidä neulaa ja lapsen olkavartta paikoillaan toisella kädellä.
Anna rokote hitaasti. Tunnet vastustusta. Jos vastusta ei tunnu, on neula liian syvällä. Korjaa neulan asentoa ennen kuin jatkat rokotteen antamista.
Ihoon muodostuu vaalea paukama merkkinä onnistuneesta rokotuksesta.