Hankkeet
Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen ohjelmakaudella on käynnistynyt lastensuojelun uudistamiseen tähtääviä hankkeita ja uusia on vielä käynnistymässä.
Vuoden 2026 alussa hankekokonaisuuksia on käynnistynyt jo 21, jossa yhteensä 37 hanketta osahankkeet mukaan lukien. Rahoitusta on kiinnitetty aluehankkeisiin 14,4 miljoonaa euroa.
Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -aluehanketoiminnassa huomioitavaa:
- Hyvinvointialueet vastaavat lakisääteisesti lastensuojelun järjestämisestä ja ovat siksi keskeisessä roolissa lastensuojelun uudistamiseksi.
- Kehittämistä toteutetaan yhdessä lasten, nuorten, perheiden ja ammattilaisten kanssa arjessa uusia ratkaisuja kokeillen ja kehittäen.
- Mukaan lastensuojelun uudistamiseen kutsutaan laajasti kaikki lasten suojelun toimijat sekä sidosryhmät, jotta lastensuojelu voi uudistua innovatiivisesti ja lasten, nuorten ja perheiden tarpeita vastaavasti.
- Hankkeiden tulee kohdistua strategisiin tavoitteisiin ja täyttää sosiaalisen innovaation tunnuspiirteet. Kussakin rahoitushaussa määritetään tarkemmin hakukriteerit.
- Hankkeet toteutetaan yhden tai useamman hyvinvointialueen alueella (maakunnallinen, ylimaakunnallinen tai ylialueellinen).
Päivitämme tälle sivulle rahoituksen saaneita hankkeita. Rahoituspäätöksen saaneet hankkeet yhteystietoineen löydät EURA2021 hanketietopalvelusta:
EU:n alue- ja rakennepolitiikan hanketietopalvelu ohjelmakaudelle 2021—2027
Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -rahoituksen saaneet hankkeet
Katso hankkeet hyvinvointialueittain kartalla (LSKL)
Hankkeiden tilannekuva 11.12.2025
Hankkeiden tilannekuva 21.8.2025
Hankkeiden tilannekuva 28.5.2025
Hankkeiden tilannekuva 31.10.2024
Katso kaikki hankekortit yhdessä (tilanne 11/2025)
Alta löydät jokaisen hankkeen tiedot yksittäin.
SOILA-hanke tarjoaa tukea koko hankkeen elinkaaren ajan. Katso, millaista tukea hankkeenne voi saada:
Hanketuki