Verkostokoordinaattorit

Verkostokoordinaattori 

  • organisoi verkostokonsulttien työtä kunnassa, alueella tai maakunnassa
  • koordinoi ja toteuttaa menetelmien ja työkäytäntöjen vaikuttavuuden seurantaa
  • raportoi toiminnan tuloksista kentälle ja johdolle.

Koordinaattorin toimintaa tukee sektorirajat ylittävä johto- tai ohjausryhmä.

Verkostokoordinaattorilta voi tilata verkostokonsultin palveluja

Verkostokoordinaattoreilta voi tilata verkostokonsultteja ohjaamaan dialogisia ja yhteistyötä selkeyttäviä verkostopalavereja ja ennakointidialogeja.

Lisäksi verkostokoordinaattoreilta voi tilata muita dialogisia ja verkostomaisia toimintoja, kuten läheisneuvonpitoja, puheeksiottamisen koulutuksia ja hyvien käytäntöjen dialogeja.

Verkostokonsultit ovat eri alojen ammattilaisia, esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä, opettajia, lääkäreitä ja varhaiskasvatuksen opettajia. Verkostokonsultit ovat suorittaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämän verkostokonsulttikoulutuksen.

Verkostokonsulttitoiminta edistämässä dialogista toimintakulttuuria (Innokylä)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Verkostokonsultin tehtävät palavereissa

Palavereissa verkostokonsultit ovat tilanteeseen nähden ulkopuolisia. He huolehtivat, että jokainen osallistuja saa rauhassa puhua asiansa omasta näkökulmastaan käsin sekä kuunnella muiden ajatuksia tilanteesta.

Verkostokonsultti ei neuvo, ota kantaa tai pyri vaikuttamaan käsiteltävään asiaan. Verkostopalaverissa vuoropuhelun lopputuloksena syntyy yhteistyösuunnitelma, esimerkiksi hoito-, kuntoutus- tai toimintasuunnitelma. 

Toimijat sitoutuvat suunnitelmaan, koska ovat saaneet osallistua palaveriin, tulleet kuulluksi ja vaikuttaneet suunnitelman tekoon.

Ota yhteyttä verkostokoordinaattoreihin

Etelä-Karjalan hyvinvointialue (Eksote)

Tiina Vormisto
puh. 040 712 2303
etunimi.sukunimi@ekhva.fi

Helsinki

Eija Krogerus
puh. 050 402 0170

Salla Hänninen (läheisneuvonpito ja akuuttineuvonpito)
puh. 050 574 9093

etunimi.sukunimi@hel.fi

Kainuu

Marja-Leena Leinonen
puh. 050 597 4739

Sannamari Oinonen
puh. 044 797 0285

etunimi.sukunimi@kainuu.fi 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue (Soite)

Tuija Tuorila 
puh. 040 804 3391
 
Anita Pöyhönen
puh. 044 780 9650

etunimi.sukunimi@soite.fi

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Olli Laiho
puh. 050 497 2559
etunimi.sukunimi@keusote.fi 

Kotka

Nina Kaukoranta
puh. 040 848 2344

Leena Majuri
puh. 040 764 2658

Tuula Tissari
puh. 040 838 7039

etunimi.sukunimi@kotka.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue

Kirsi Koponen
puh. 040 639 7885
etunimi.sukunimi@pirha.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Helena Niskanen
puh. 044 703 5947
etunimi.sukunimi@ouka.fi

Rovaniemi

Riitta Honkanen
puh. 050 591 7395
etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi

Vantaa

Anu Anttila
etunimi.sukunimi@vantaa.fi

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Sini Länsimäki
etunimi.sukunimi@vakehyva.fi