KOTT-tutkimukseen osallistuvalle

Opiskelijat käytävällä

Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) kysely toteutetaan maalis-huhtikuussa 2024.

Kuka voi osallistua?

KOTT-tutkimukseen kutsutaan 12 000 satunnaisesti valittua perustutkinto-opiskelijaa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista ympäri Suomea. Kutsun saavat ovat iältään 18–34-vuotiaita.

Vuonna 2024 tutkimukseen kutsutaan lisäksi ne KOTT 2021 -tutkimukseen kutsutut, jotka opiskelevat edelleen ja ovat ilmoittautuneet läsnä olevaksi keväälle 2024.

Kyselyllä rakennetaan laajaa kuvaa opiskelijoista: jokainen tutkimukseen valikoitunut edustaa omaa ikäluokkaansa ja koulutusalaansa. Yksittäistä vastaajaa ei voi tunnistaa tutkimuksen tuloksista.

On tärkeää, että kaikki kutsun saavat vastaisivat kyselyyn. Näin varmistetaan, että tutkimustulokset antavat opiskelijoiden hyvinvoinnista mahdollisimman todellisen kuvan. Jokaisen vastaus on tärkeä, sillä kutsun saanutta henkilöä ei valitettavasti voi korvata toisella henkilöllä.

Vastaaminen on vapaaehtoista.

Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden kesken arvomme 60 kappaletta 50 euron arvoisia S-ryhmän lahjakortteja.

Lisää tietoa arvonnasta

Miten tutkimukseen vastataan?

Tutkimukseen vastataan netissä. Kaikki tutkimukseen valikoituneet saavat THL:ltä sähköpostitse vastausohjeet sekä käyttäjätunnuksen ja salasanan nettikyselyyn.

Kauanko vastaaminen kestää?

Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 20 minuuttia. Tarvittaessa voi keskeyttää vastaamisen ja jatkaa myöhemmin.

Mitä lomakkeessa kysytään?

Kysymykset eivät ole vaikeita. Ne liittyvät arkisiin asioihin, kuten syömiseen, liikkumiseen ja opiskeluun.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä

Lisätietoa

Lisätietoa tutkimuksesta saa sähköpostitse.

Sähköposti: kott-info(at)thl.fi