Kumppanuus lapsen kasvun tukena

Tämän sivun sisältö

Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja varhaiskasvatuksen ja koulun ammattilaisten tietoista sitoutumista lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi. Myös sosiaalitoimessa ja muissa lapsi- ja perhepalveluissa perheet tarvitsevat rinnalleen kumppaneita, asiantuntevia ammattilaisia, jotka sitoutuvat lapsen kasvun tukemiseen.

Kumppanuudessa ammattilaiset äitiys-ja lastenneuvolassa, varhaiskasvatuksessa, koulussa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa, sosiaalitoimessa, terveydenhuollossa, perhekeskuksissa, lastensuojelussa ja muissa palveluissa toimivat tietoisesti ja tavoitteellisesti niin, että vammaisen lapsen huolenpidon, edun ja oikeuksien edistäminen tapahtuu yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa.

Kumppanuuden tavoitteena on edistää

  • lapsen ja perheen osallisuutta palveluissa
  • dialogista asiakasvuorovaikutusta ja
  • luottamuksellisia yhteistyösuhteita

Vanhemmat ja ammattilaiset tasavertaisina asiantuntijoina

Kumppanuutta rakennetaan kaikkien perheiden kanssa. Vanhemmilla on erityistä tietoa omasta perheestä, lapsesta, kodin olosuhteista ja elämäntilanteestaan. Ammattilaisella on yksittäistä perhettä laajempaa tietoa vammaisen lapsen tuen, avun ja kehityksen tarpeista ja käytettävissä olevista palveluista.

Kumppanina toimiva ammattilainen sitoutuu keskustellen, kartoittaen ja neuvotellen sopimaan palveluista perheen kanssa. Ammatti-ihmisten tehtävänä on tunnistaa mahdollisimman varhain lapsen erityisen tuen, avun ja suojelun tarve.

Vanhempien ja ammattilaisten käsitykset lapsen tarpeista voivat myös vaihdella ja olla ristiriidassa keskenään. Asiantuntijalähtöisessä palvelukulttuurissa ammattilainen saattaa perhettä kuulematta tehdä oletuksia siitä, mikä on lapsen tai perheen paras. Kumppanuudessa ammattilaisen näkemyksen ei oleteta olevan lähtökohtaisesti oikeampi kuin vanhemman. Perheen puolesta tietämisen -palvelukulttuuri ei tue kumppanuutta.

Palveluissa työntekijän ja vanhemman sisällöltään erilainen, mutta laadultaan samanarvoinen tieto lapsesta ja lapsen tuen tarpeista pyritään yhdistämään. Vanhemman kokemusasiantuntijuutta arvostetaan ja sitä halutaan vahvistaa.

Kumppanuuden rakentuminen alkaa ensimmäisissä kohtaamisissa

Vammaisen lapsen perhe tekee yhteistyötä monen toimijan kanssa. Vanhemmat ovat avoimia luomaan hyvät suhteet työntekijöihin, kun lapsi aloittaa päivähoidon, koulun tai osallistuu ensimmäistä kertaa kuntoutukseen, virkistystoimintaan tai muuhun lapselle tarjottuun toimintaan. Ensimmäiset tapaamiset ovat avainkohtaamisia kumppanuusyhteistyön luomiseksi vanhempien ja ammattilaisten kesken.

Palvelujen yhteen niveltämisen kohdissa huomiota kiinnitetään siihen, että lapsi voi kokea siirtymän turvalliseksi ja että aikuisten välille rakentuu molemminpuolinen luottamus. Perheille pyritään turvaamaan palvelukäytäntöjen jatkuvuus ja yhdenmukaisuus.

Kumppanuus dialogisena vuorovaikutuksena

Kumppanuus rakentuu dialogisuuden periaatteelle. Kumppanuudessa huomiota kiinnitetään siihen, miten vanhemman lasta koskeva tietämys tulee kuulluksi, vastaanotetuksi, keskustelluksi ja jaetuksi vuoropuhelussa ammattilaisten kanssa. Kumppanuudessa lapselle läheiset aikuiset kehittävät kykyään kuulla toisiaan ja kykyään kuulla lasta.

Ammattilaisen tehtävänä on kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla hän itse tulkitsee perheiden erilaiset, (vammaisen) lapsen huolenpitoon, hoitoon, kasvatukseen ja oppimiseen liittyvät kysymykset, huolet, arvot, asenteet ja tuen tarpeet.

Kumppanuus alkaa kuuntelusta

Kuuntelu on avaintekijä, kun ammatti-ihminen kohtaa perheen ensimmäisen kerran. Kuuntelevassa vuorovaikutuksessa ammattilainen luo perheelle kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja luottamuksen rakentumisesta. Ratkaisevaa on, kykeneekö ammattilainen luomaan turvallisen ja myönteisen ilmapiirin.

Kuuntelemisen taitoa ammattilainen tarvitsee erityisesti, kun työntekijän ja vanhemman käsitykset eroavat toisistaan tai ilmassa on syytöstä ja moitetta. Erimielisinä osapuolet ryhtyvät helposti puolustautumaan tai hyökkäämään. Ammattilainen, joka malttaa kuunnella perhettä, luo vanhemmille kokemuksen kuulluksi tulemisesta, mikä on ratkaisevaa luottamuksen rakentumiselle.

Kunnioittava, arvostava asenne

Kunnioittava asenne merkitsee ammattilaisen tietoista asennoitumista lapsen ja perheen tilanteeseen myönteisesti, auttavasti ja myötäelävästi. Asenne näkyy perheen huomaavaisena kohteluna, vanhempien rohkaisemisena puhumaan avoimesti lapsestaan ja elämästään.

Kunnioittavasta asenne on tarpeen erityisesti silloin, kun perheen kulttuurinen tausta, sosioekonominen asema tai arvot ja asenteet eroavat selvästi ammattilaisen omista. Kunnioitus edellyttää tietoisuutta omista ja toisen uskomuksista ja arvoista.

Erimielisyystilanteissa ammattilaiselta puolestaan vaaditaan rohkeutta ja tyyneyttä ottaa vastaan perheen viestejä puolustautumatta, vähättelemättä tai oman asiantuntijuuden taakse kätkeytymättä. Kunnioitus ilmenee erilaisuuden hyväksymisenä.

Luottamus rakentuu kuulemisen ja kunnioituksen kautta

Perheelle olennaista on, millä tavalla he itse ja heidän lapsensa tulee kohdatuksi ja kohdelluksi palveluissa. Vammainen lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen, menee kouluun, osallistuu aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä saa tuekseen muita tarpeellisia palveluja.

Vanhempien näkökulmasta tähdellistä on, että he voivat olla vakuuttuneita siitä, että työntekijät eri palveluissa kohtelevat lasta hyvin, lapsen yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Kasvattajan herkkyys lapsen tarpeille herättää vanhempien luottamuksen.

Dialogisuus

Dialogisuus on määritelty keskusteluksi, jossa on ydin, mutta jossa ei valita puolta. Vammaisen lapsen kasvu ja kehitys etenevät aina yksilöllisesti. Dialogisuuden arvo on, että sekä vanhemmat että ammattilaiset voivat tuoda jatkuvaan vuoropuheluun omat kokemuksensa, toiveensa, huolensa, ratkaisunsa ja voimavaransa.

Dialogisuuden avain on kuuntelussa ja dialogiin osallistuvien mahdollisuudessa ilmaista ajatuksensa ja tunteensa. Myös lapsen kuuleminen ja dialogiin mukaan ottaminen on tähdellistä.

Kumppanuus suhteita luovana kommunikaationa

Ammattilaisen ja vanhemman välille syntyy aina yhteistyösuhde lapsen hakeutuessa palveluun. Suhteen laatu vaihtelee. Kasvatuskumppanuudessa tavoitellaan yhteistyösuhteita, joissa kokemukset kuulevista, kunnioittavista ja luottamusta luovista kohtaamisista ovat mahdollisia.

Suhteita luovassa kommunikaatiossa pyritään vahvistamaan vanhempien asiantuntemusta, osallisuutta ja tasavertaisuutta asiakastapaamisissa. Lapsi ja perhe eivät jää ammattilaisten puheen kohteeksi, vaan he ovat asiakastapaamisissa aktiivisia toimijoita, osallistujia ja vaikuttajia.

Vammaisen lapsen ja tämän perheen avainkokemukset (esim. ensitiedon saanti), siirtymävaiheet (lapsi kotihoidosta päivähoitoon) ja erilaiset elämän muutostilanteet (esimerkiksi vamman tai oireen vaikeutuminen) ovat tilanteita, joissa tarvitaan tietoutta toimivan yhteistyösuhteen tuottamisen kommunikatiivisista tavoista.

Suhteita luovassa kommunikaatiossa ammattilainen sitoutuu lapsen kokemusten ja todellisuuden huolelliseen havainnointiin, dokumentointiin ja reflektointiin. Ammattilainen puhuu havainnoistaan perheelle avoimesti, perheen ja lapsen omia käsityksiä ja näkemyksiä kuullen.

Suhteita luovan kommunikaation tavoitteena on, että lapselle ja perheelle syntyy kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta niin, että saatu palvelu vahvistaa perheiden voimavaroja ja lasta suojaavia tekijöitä. Suhteita luovassa kommunikaatiossa ammattilainen tutustuu lapseen ja opettelee tuntemaan lasta ainutkertaisena yksilönä.

Kumppanuus alkaa tutustumisesta kotikäynnillä

Lapselle paras paikka tutustumiselle on lapsen oma koti. Varhaiskasvatuksessa voidaan tehdä aloituskotikäynti ennen kuin lapsi aloittaa päivähoidossa. Aloituskotikäynti eroaa palvelutarpeen kartoittamisen kotikäynnistä. Aloituskotikäynnin tavoitteena on auttaa lasta siirtymään tutusta kotiympäristöstä lapselle vieraaseen ympäristöön päivähoitoon tai kouluun. Vastaavasti sosiaalityöntekijä voi tehdä aloituskotikäynnin tavoitteenaan tutustua lapseen ja tämän perheeseen.

Aloituskotikäynnin tavoitteena on:

  • Tutustua lapseen ja tämän kotiympäristöön
  • Auttaa lasta siirtymään turvallisesti kodista varhaiskasvatukseen/ kouluun/ erityisopetukseen
  • Luoda perusta lapsen varhaiskasvatussuunnitelmalle / henkilökohtaisen oppimisen opetussuunnitelman laatimiselle
  • Kuulla vanhempien odotuksia ja toiveita päivähoidolle /koulunkäynnille
  • Luoda perusta vanhempien ja ammattilaisten kasvatuskumppanuudelle

Aloituskotikäynnillä lapsi voi tutustua ja tavata tulevan kasvattajan/opettajan tutussa ja turvallisessa kotiympäristössä.

Aloituskotikäynnillä voidaan käyttää aloituskeskustelulomaketta. Tarvittaessa aloituskeskustelu voidaan käydä myös päiväkodissa tai koulussa.

Kasvatuskumppanuus tukee lapsen oikeuksien toteutumista

Kasvatuskumppanuuden lähtökohtana on Lapsen oikeuksien sopimuksen edistäminen perheen ja palvelujen välisessä yhteistoiminnassa. Kasvatuskumppanuus (partnership) on otettu alun perin käyttöön erityiskasvatuksessa. Vammaisen lapsen hoidon ja opetuksen järjestämisessä kumppaneita ovat ammattilaiset ja vanhemmat. Molemmat sitoutuvat lasta koskevien tietojen, taitojen ja kokemusten keskinäiseen jakamiseen niin, että palvelut vastaavat parhaalla mahdollisella tavalla lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin.

Esimerkkejä kasvatuskumppanuuden rakentumisesta

Päivähoidossa kasvatuskumppanuutta vanhempien ja perheiden kanssa voidaan rakentaa

  • päivähoidon aloituskotikäynnillä/aloituskeskustelussa
  • päivittäisissä kohtaamisissa
  • kasvatuskeskusteluissa
  • vanhempainilloissa
  • moniammatillisessa auttamisprosessissa

Koulussa kasvatuskumppanuutta rakennetaan

  • koulutulokastilaisuuksissa
  • koulunaloituskeskusteluissa
  • vanhempainilloissa
  • lapsen kehityskeskusteluissa (vanhempainvartit)
  • oppilashuollon voimavaroin

Kasvatuskeskustelut, vanhempainillat ja moniammatilliset erityisen tuen yhteistyötapaamiset järjestetään dialogisesti niin, että ammattilaisten ja vanhempien on mahdollista luoda yhteistä ymmärrystä lapsen hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. 

Kirjoittaja:
Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lähteet

Asetus lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta (Finlex)

Mittler, Peter & Mittler, Helle & McConanchie, Helen (1986) Working together. Guidelines for partnership between professionals and parents of children and young people with disabilities. Unesco 1986. Ed-86/WS/87.

Kaskela, Marja & Kekkonen, Marjatta (2006) Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta: Opas varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Stakes. Oppaita 63. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kekkonen, Marjatta (2012) Kasvatuskumppanuus puheena: Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä 
Tutkimus 72/2011. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Davis, Hilton (2003) Miten tukea sairaan ja vammaisen lapsen vanhempia? Suomen sairaanhoitajaliitto ry. Sipoo.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2005). Oppaita 56. 2. tarkistettu painos. Stakes.

Päivitetty: