Markku Peltonen

Virkanimike: tutkimusprofessori
Puh: 029 524 8477
Sähköposti: [email protected] 

Tutkimukseni käsittelee kansantautien ehkäisemistä. Olen erityisesti kiinnostunut tyypin 2 diabeteksen, lihavuuden ja muistisairauksien ehkäisystä ja näiden riski- ja suojatekijöistä elintavat mukaan lukien. Tutkimukseni perimmäisenä tavoitteena on ennenaikaisen kuolleisuuden ja sairastuvuuden vähentäminen, niin että kansanterveys kohenee ja ihmiset elävät pidempään ja terveempinä.

Merkittävimpiä saavutuksiani työssäni on ollut se, että olen ollut mukana osoittamassa elintapojen vaikutuksia tyypin 2 diabeteksen ja muistisairauksien ilmaantuvuuteen. Diabeteksen osalta työ on johtanut kansalliseen diabeteksen ehkäisyohjelmaan ja sitä kautta vaikuttanut terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn. Toinen merkittävä tutkimustulos on ollut lihavuuden hoidon vaikutusten osoittaminen kuolleisuuteen ja liitännäissairauksiin. Nämä tulokset ovat vaikuttaneet lihavuuden hoitosuosituksiin. 

Tutkijana minua erityisesti inspiroivat uuden tiedon hankkiminen ja osoittaminen sekä tämän tiedon hyödyntämisen edistäminen.

Asiantuntemus

  • kansanterveystiede
  • epidemiologia
  • kansanterveyden edistäminen
  • kliiniset interventiotutkimukset

Päätehtävät

  • kansantautien syiden ja ehkäisymahdollisuuksien tutkimus
  • kansantautien ehkäisyhankkeiden suunnittelu ja koordinointi 
  • kansantautien ehkäisytyön asiantuntijatehtävät

Koulutus

  • 2004, dosentti, epidemiologia, Helsingin yliopisto
  • 1999, Ph.D., kansanterveystiede, Uumajan yliopisto

Työkokemus

  • 2021–, yksikönpäällikkö, väestönterveysyksikkö, THL
  • 2020–2022, tilastotieteilijä, Karoliininen instituutti
  • 2012–2020, tutkimusprofessori, kansantautien ehkäisy, THL
  • 2005–2020, yksikönpäällikkö, kansantautien ehkäisy, THL
  • 2003–2004, erikoistutkija, tyypin 2 diabeteksen ehkäisy, Helsingin yliopisto
  • 1999–2003, erikoistutkija, lihavuuden ehkäisy ja hoito, Göteborgin yliopisto
  • 1991–1998, tutkija, sydän- ja verisuonitautien epidemiologia ja ehkäisy, Uumajan yliopisto 

Kielitaito

  • suomi (äidinkieli)
  • ruotsi (erinomainen)
  • englanti (erinomainen)

Käynnissä olevat projektit

  • muistisairauksien ehkäisytutkimus (FINGER)
  • tyypin 2 diabeteksen ehkäisytutkimus (DPS)
  • terveystarkastustutkimukset (FinTerveys/FINRISKI)

Sidonnaisuudet 

Ei sidonnaisuuksia.

Julkaisuja

Kaikkiaan yli 400 julkaisua, joista noin 300 vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua. 

Markku Peltonen (Pubmed)

Lisätietoa verkossa

LinkedIn