Veikko Salomaa

Syntymävuosi: 1950
Virkanimike: tutkimusprofessori (emeritus)
Puh: 029 524 8620
Sähköposti: [email protected]

Tutkin sydän- ja verisuonitautien sekä niihin liittyvien metabolisten tautien, kuten diabeteksen ja ylipainon, esiintyvyyttä, ennustetta ja hoitoa sekä niihin liittyviä uusia biomarkkereita. Erityisiä mielenkiintoni kohteita ovat olleet ’omiikat’, kuten mikrobiomi, metabolomi ja genomi. Edellä mainitut taudit ovat suomalaisten keskeisimpiä kansanterveysongelmia ja sen takia niihin kohdistuvan tutkimuksen merkitys on suuri.

Lähes kaikki menestyksellinen tutkimus edellyttää nykyään kansainvälistä yhteistyötä. Tärkeimmät yhteistyökumppanini ovat USA:ssa, Australiassa ja Keski-Euroopassa.

THL:n ja sen edeltäjän KTL:n aikana kerätyt väestötutkimusaineistot ovat ainutlaatuisia. Samoin ovat suomalaisen yhteiskunnan sähköiset tietojärjestelmät ja terveydenhuollon rekisterit. Näiden ansiosta meillä on suhteellisen vaatimattomilla resursseilla ollut mahdollista saada aikaan tuloksia, jotka nauttivat laajaa kansainvälistä arvostusta ja jotka ovat omalta osaltaan vaikuttaneet Suomen kansanterveyden paranemiseen.

Asiantuntemus

  • sydän- ja verisuonitautien esiintyvyys ja riskitekijät
  • "omiikat", erityisesti mikrobiomi ja metabolomi
  • uudet biomarkkerit

Koulutus

  • 1994, dosentti, Helsingin yliopisto
  • 1988, LKT, Helsingin yliopisto
  • 1984 sisätautien erikoislääkäri

Työkokemus

  • 2005, tutkimusprofessori, emeritus 2017 alkaen
  • 1995–2014 yksikön päällikkyyksiä, THL-KTL, Helsinki
  • 1991–2 ja 1997–8, Visiting Scientist, University of North Carolina, Chapel Hill, USA

Kielitaito

  • suomi (äidinkieli)
  • englanti (erinomainen)
  • ruotsi (hyvä)
  • saksa (tyydyttävä)

Käynnissä olevat projektit

Päättyneitä projekteja

  • FINAMI
  • sydän- ja verisuonitautirekisteri

Sidonnaisuudet

Suomen kardiologisen seuran preventiojaoksen nukleuksen jäsen

Julkaisuja

Tieteelliset artikkelit

Yli 800 vertaisarvioitua englanninkielistä tieteellistä julkaisua, joita on siteerattu kirjallisuudessa 124 256 kertaa, h-indeksi 159 (Google Scholar 23.06.2021). Muutama esimerkki alla.   

  • SCORE2 working group and ESC Cardiovascular risk collaboration (Salomaa V). SCORE2 risk prediction algorithms: revised models to estimate 10-year risk of cardiovascular disease in Europe. European Heart Journal.
  • Aaro Salosensaari, Ville Laitinen, Aki Havulinna, Guillaume Meric, Susan Cheng, Markus Perola, Liisa Valsta, Georg Alfthan, Michael Inouye, Jeramie Watrous, Tao Long, Rodolfo Salido, Karenina Sanders, Caitriona Brennan, Greg Humphrey, Jon Sanders, Mohit Jain, Pekka Jousilahti, Veikko Salomaa, Rob Knight, Leo Lahti, Teemu Niiranen. Taxonomic Signatures of Cause-Specific Mortality Risk in Human Gut Microbiome. Nat Commun. 2021 May 11;12(1):2671. 
  • Kari K. Koponen, Aaro Salosensaari, Matti O. Ruuskanen, Aki S. Havulinna, Satu Männistö, Pekka Jousilahti, Joonatan Palmu, Rodolfo Salido, Karenina Sanders, Caitriona Brennan, Gregory C. Humphrey, Jon G. Sanders, Guillaume Meric, Susan Cheng, Michael Inouye, Mohit Jain, Teemu J. Niiranen, Liisa M. Valsta, Rob Knight, Veikko V. Salomaa. Associations of healthy food choices with gut microbiota profiles. Am J Clin Nutr, in press.
  • Matti O. Ruuskanen, Fredrik Åberg, Ville Männistö, Aki S. Havulinna, Guillaume Méric, Yang Liu, Rohit Loomba, Yoshiki Vázquez-Baeza, Anupriya Tripathi, Liisa M. Valsta, Michael Inouye, Pekka Jousilahti, Veikko Salomaa, Mohit Jain, Rob Knight, Leo Lahti, Teemu J. Niiranen. Links between gut microbiome composition and fatty liver disease in a large population sample. Gut Microbes. 2021 Jan-Dec;13(1):1-22.
  • Fabian J. Brunner, Christoph Waldeyer, Francisco Ojeda, Veikko Salomaa, Frank Kee, Susana Sans, Barbara Thorand, Simona Giampaoli, Paolo Brambilla, Hugh Tunstall-Pedoe, Marie Moitry, Licia Iacoviello, Giovanni Veronesi, Guido Grassi, Ellisiv B Mathiesen, Stefan Söderberg, Allan Linneberg, Hermann Brenner, Jean Dallongeville, Jean Ferrieres, Abdonas Tamosiunas, Yuriy P. Nikitin, Wojciech Drygas, Olle Melander, Karl-Heinz Jöckel, David M. Leistner, Jonathan E. Shaw, Demosthenes B. Panagiotakos, Leon A. Simons, Ramachandran S. Vasan, Robin P.F. Dullaart, S. Goya Wannamethee, Ulf Risérus, Steven Shea, James A. de Lemos, Torbjørn Omland, Kari Kuulasmaa, Ulf Landmesser, Stefan Blankenberg, on behalf of the Multinational Cardiovascular Risk Consortium. Application of Non-HDL-Cholesterol for Population-based Cardiovascular Risk Stratification. Results from the Multinational Cardiovascular Risk Consortium. Lancet. 2019 Dec 14;394(10215):2173-2183. 

Huomionosoitukset

  • Knight, First Class, of the Order of the White Rose of Finland, 2015
  • Fellow of the American Heart Association, 2006
  • Pentti I. Halonen Medal from the Finnish Foundation for Cardiovascular Research, 2005 

Kansainvälinen osallistuminen

  • Member of the Scientific Committee, Working Group on Epidemiology and Prevention, European Society of Cardiology, 1.11.1992–16.05.1994 
  • Co-chairman of the SSC Scientific Subcommittee on Predictive Variables in Cardiovascular Disease, the International Society on Thrombosis and Haemostasis 1.1.2003–31.12.2009. 
  • Member at Large of the Spring Program Committee of the Council on Epidemiology, American Heart Association 1.3.2004–29.2.2006 
  • Associate Editor, European Journal of Preventive Cardiology (formerly European Journal of Cardiovascular Prevention and Rehabilitation) 22.09.2006–31.12.2016.